Seisottiin ja vuotettiin; siell' oli hiljaista niinkuin kirkossa.
Kello oli kymmentä minuuttia vailla kakstoista.
Pinnistys kävi melkeen kärsimättömäksi.
Kello oli viittä minuuttia vailla kakstoista.
Katsos! Silloin alkoi kultainen hohde levittäytyä pyramiidissä noiden kahden tunturihuipun välillä, johonka kaikkein silmät tähtäsivät.
Hohto kävi yhä heleämmäksi ja heleämmäksi. André ei hengittänytkään.
Joki levittäysi louhien välillä kirkkaana kuvastimena vastaan ottaakseen tuon jumalallisen kuvan; jok' ainoa aalto oli sileä ja tasoitettu.
Aurinko nous esihin!
Verkalleen kohoitti se sädehtivän silmänsä.
Vuoriseinät avasivat valtaporttinsa, ja sen kautta nähtiin tuota pikaa taivasten taivahasen, Jumalan ijankaikkiseen autuuteen.