"Voiko hän tässä kohdin minua auttaa?" kysyi Valdemar haikean tuskansa valtaamana.
"Kyllä, jos sinä tahdot tulla autetuksi", vastasi äiti.
"Josko tahdon!" huudahti hän. "Josko tahdon!"
18.
Mutta ei ollut aikaa ajatella itseänsä, eikä sitä mikä painosti oman, persoonallisen elämän aivan maan tasalle, sillä nyt oli ryhdyttävä vaaliin.
Gustav Johansenin sijainen valtiopäiville oli' valittava vanhalla, järkähtämättömällä perustalla.
"Me olemme tanskalaisia, me tahdomme yhä edelleen pysyä tanskalaisina, meitä on kohdeltava tanskalaisina kansanoikeuden määräysten mukaan."
Siten se vaalikehoitus kuului, jota pohjoisslesvigiläisen vaaliyhdistyksen toimikunta levitti ja Jessen pani jo alulle vaalikokoukset Aabenraassa ensimäisenäkolmatta päivänä marraskuuta ja Stenskrossa joulukuun kuudentena.
Valdemar, joka vähitellen oli joutunut kaikkiin niihin luottamustoimiin, joita isällä oli ollut ennen häntä, — hän oli parhaassa merkityksessä tullut hänen perilliseksensä, — antautui niin uupumattomaan, tarmokkaasen työhön, että saksalaisten viha siinä pitäjässä näytti kohdistuvan yksinomaan häneen.
Tanskalaisilla taiteilijoilla, papeilla ja esitelmänpitäjillä, jotka olivat kotoisin kuningaskunnasta, — ja "kuningaskunnalla" tarkoitetaan Eteläjyllannissa aina vain Tanskaa, — ei ollut lupa tulla sinne. Heidät karkoitettiin "valtiolle vaarallisina" henkilöinä.