"Mitä te sanotte, Burkhardt, aiotteko te saksalaisena äänestää tanskalaista?"
"Ja wohl! Das will ich!" [Kyllä minä aijon!] Mies nyökkäsi päätään. "Jos minä kohdella kuin tanskalainen, niin minä olla myös kuin tanskalainen!"
Mutta kun vanha Frandsen nousi jälleen vaunuihin, niin hän lyyhistyi kokoon ja ajoi sitten kotiinsa kuollaksensa.
Vaali oli suoritettu.
Vaikka lukemattomia oli karkoitettu, vaikka melkein viideltäsadalta valitsijalta viime hetkessä oli riistetty tilaisuus ottaa osaa taisteluun, vaikka entisiä kuritushuonevankeja ja tilaisuuteen kutsuttuja kätyrejä oli saapunut, vaikka oli olemassa pelkureita ja arkoja, niinkuin aina kaikissa maissa, — olihan muutamia talonomistajia siellä täällä, jotka pelkäsivät kadottavansa väkensä, — huolimatta ehdottomasti riippuvaisista, sai hra Jessen sittenkin kaksi sen vertaa ääniä, kuin hänen kaksi vastaehdokastansa yhteensä.
"Me olemme kaikesta huolimatta pitäneet puolemme", sanoi Valdemar, ja veti syvältä henkeä, sillä oli ollut aika ottelu.
Tämä oli ollut ottelu elämästä, niinkuin niin monta kertaa ennenkin historian varhaisemmista ajoista asti.
Pohjan aallonmurtaja, Eteläjyllanti, oli jälleen käyttänyt myrskytulvan voimaa. Mainingin melske ja hyrsky näkyi ja kuului kauaksi ympäristöön.
Voitto oli taaskin saavutettu — se oli tanskalaisten ihmeteltävän järjestyskyvyn ansio, arvelivat saksalaiset.
Eteläjuutilaiset saattoivat täydellä syyllä siihen lisätä: "Se on meidän erinomaisen tanskalaisen sanomalehdistömme ja kuningaskunnan rajalla olevien tanskalaisten kansanopistojemme sekä jatkokoulujemme ansio. Rinnatusten ne seisovat parhaimpana turvanamme."