Se oli käyttävä kaiken vaikutuksensa: millä keinoin hyvänsä oli koetettava riistää häneltä hänen lapsensa ja vieroittaa hänet ei yksin äidistä ja hänen suvustansa, vaan myöskin hänen maastansa ja kansastansa.
Ei mikään keino olisi liian pikkumainen, ei mikään keino liian alhainen.
"Oi", sanoi Karen opettaja Videbekille, joka pistäysi hänen luokseen aamupäivällä, "jospa hän edes olisi tullut teidän kouluunne!"
"Älkää sanoko sitä!" vastasi tämä hiljaisesti. "Minun luonani on mahdotonta kestää. Sillä tanskalaismieliselle opettajalle on koulu jokapäiväisenä piinapenkkinä, ja siksi se lapsillekin muuttuu. Sillä paitsi hengellisiä tarkastajia on meillä monta muuta saman hengen miestä, ja koko tuo koulutarkastajien sotajoukko hermostuttaa meitä. Sitä se ei tee, jos opettaja on saksalaismielinen; siellä ei vakoilla eikä pidetä niin ankarasti silmällä.
"Me emme koskaan ole heistä turvassa. Aavistamattammekin, niin, silloin kun me vähimmin voimme sitä odottaa, karkaavat he kimppuumme - usein aivan perätysten. Ei kukaan tiedä edeltäpäin päivää eikä hetkeä. Koko kouluajan me istumme jännityksessä ja kuuntelemme askelia käytävästä tai portaista.
"Minä kuulen askelia yksin unissanikin, he seuraavat minua koko elämäni ajan. Kuin kiljuvat jalopeurat he tulevat nielläksensä meitä. Aina meidän pitää olla valmiit panemaan toimeen tutkintoa saksan kielessä, Saksan maantiedossa ja Saksan historiassa. Aina minun ja lapsiparkojen täytyy olla taisteluvalmiina, ja kuinka tukalaa on opettaa saksan kielellä, kun me itse tuskin osaamme puhua saksaa!
"Ja nuo lukemattomat pöytäkirjat, joita aina on tarkastettava! Ja mitä varten on hukattava niin paljon aikaa ja vaivaa, kun lapset kuitenkin parin vuoden kuluttua lopetettuaan koulunsa ovat unohtaneet saksan? Mutta uskokaa minua, Karen, pahinta on sentään, kun tanskalaismielisen opettajan on pakko pitää puheita keisarin syntymäpäivänä - tai muuten hän pannaan pois viralta!
"Ja vieläkin pahempaa kun me historian tunneilla puhumme Slesvigin valloituksesta ja ainoastaan vilkuttamalla silmiämme uskallamme lapsille osoittaa, että me opetamme heille saksalaista valhetta. Niin, yhtä kovaa se on, mutta pahinta kaikista on kuitenkin, kun me kerromme vuodesta 1864 ja kaikesta siitä mitä preussilaiset ovat tehneet vapauttaaksensa meidät vihatusta ja epäinhimillisestä, tanskalaisesta ikeestä, sillä tavalla kuin saksalaiset sitä tahtovat!
"Varsinkin tutkinnossa kun tarkastajat ovat läsnä. Niin, niin, kylläpä lapset saavat kauniin oppijakson teeskentelyssä eteläjuutilaisissa kouluissa! Ei ole ihmeteltävää, että me poloiset tanskalaismieliset opettajat vain toivomme voivamme ottaa eromme, luemme, montako vuotta meillä on jäljellä, ja kadehdimme vanhuksia, jotka ovat päässeet vapaaksi pakkotakista. Tiedättekö mitä, Karen!
"Vuonna 1864 määrättiin saksa eräässä pitäjässä yksinomaiseksi opetuskieleksi vaikka siellä ei ollut muuta kuin yksi ainoa saksaa puhuva perhe! Eteläjuuttien kustannuksella kaikki tämä käypi. Niin, niin, jolleivät lapset lopetettuaan koulunsa ole aivan täydellisiä kastettuja pakanoita, niin se ei ole koulujen syy.