Karen laskeutui vuoteelle selvästi tuntien, että piiska heilui hänen niskassansa. He iskivät häneen pojan kautta.
Joka isku, joka suunnattiin poikaan, tarkoitti häntä. Poika saisi kärsiä hänen tähtensä, sillä vihollinen tiesi sen hänen arimmaksi kohdaksensa.
Kymmenen kertaa mielemmin hän olisi lähettänyt pojan luotaan, kuningaskuntaan, mutta Preussin kamarioikeus ei kieltänyt ainoastaan alaikäisten lasten lähettämistä ulkomaalaisiin kouluihin, vaan he eivät sallineet yksityiskoulujakaan eikä kotiopettajia.
Hänen kätensä olivat köytetyt kiinni ja nuora hankasi lihaan asti, niin että hän olisi voinut tuskasta huutaa.
Kai oli kovassa puuhassa. Hän heräsi hyvin varhain ja tahtoi heti pukeutua.
"Kyllä sinä sittenkin ehdit hyvissä ajoin, pikku Kai", sanoi äiti auttaessaan häntä.
Karenin kädet vapisivat varustaessaan hänelle evästä kouluun ja laittaessaan sitä kääröön.
"Mitenkä voi selittää tuollaiselle lapselle, mikä hänellä nyt on edessään?" ajatteli Karen. "Parasta olla yrittämättäkään, se tulee itsestäänkin."
"No, nythän sinne on mentävä! Nyt sinua uhataan, ja nyt sinua viekoitellaan. Keisarin syntymäpäivänä lähettää Hänen Majesteettinsa itse sinulle saksalaisia kirjoja, sillä hienoa pitää olla", sanoi Klaus nostaessaan Kain vaunuihin.
Klaus saattoi hyvin viedä hänet sen matkan hevosella, ja kun he sitten läksivät matkaan, ja Karen jäi katselemaan heidän jälkeensä, niin hän tiesi, että tästä päivästä aikain paha mahti oli taisteleva häntä vastaan vuodet umpeensa, vuodesta vuoteen.