Mutta niin suuri oli Karenin rakkaus, niin suuri hänen katumuksensa ja niin suuri hänen uskonsa Jumalan armolliseen apuun, että hän uskoi tämän rakkautensa, tämän katumuksensa ja tämän uskonsa voiman olevan siksi väkevän, että se voisi parantaa haavat umpeen ja tehdä rikkiruhjotun eheäksi.
"Valdemar! Valdemar!"
Tällä kertaa se tuli niin hiljaa, että Valdemar sitä tuskin kuuli.
Karen vaipui hänen jalkoihinsa ja ojensi riemullisen ja surunsekaisen ilon vallassa kätensä häntä kohti.
Valdemar painoi hänet voimakkailla, vapisevilla käsivarsillaan syliinsä.
Ja silloin tapahtui ihmeellinen asia:
Entisten päiväin kaukaiset äänet tulivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.
"Pikku Karen!" sanoi Valdemar. "Pikku Karen!"
VIITESELITYKSET:
[1] Kleinbahn = pikkurata. Siten saksalaiset nimittävät Eteläjyllantiin rakentamiansa lyhyitä ratoja, joiden tarkoituksena on edistää saksalaistuttamista.