Eräs tanskalainen äiti kirjoitti "Sønderjyske Born" nimisen kirjani johdosta muunmuassa:
"Tämä kirja, joka niin monissa tanskalaisissa lapsissa on herättänyt rakkautta heidän pieniä veljiään ja sisariaan kohtaan eteläpuolella Kongeaata, oli kirja oikeaan aikaan. Moni meistä ei ollut puhunut tästä asiasta lapsillensa, mutta kirja tuli ja kirvotti meidän kielemme."
Jos sanomalehtien kautta olisin kehoittanut eteläjyllantilaisia kertomaan minulle elämänvaiheitansa, niin olisin varmaan saanut tietoja hyvin monelta, mutta tuskinpa parhaimmilta. Sen vuoksi olen pitänyt parempana varmempaa, joskin paljoa vaivalloisempaa tapaa, nimittäin itse nähdä ja kuulla.
Olen pitänyt tärkeänä, etten kuvaisi ainoatakaan piirrettä preussilaisten pakkohallinnosta enkä ainoatakaan piirrettä elämästä yleensä, josta voitaisiin sanoa: "Sellaista ei ole ollut olemassa, tai sellaista ei olisi voinut: tapahtua." Mutta yhtä tärkeänä olen pitänyt yksityiselämän rauhan kunnioittamista ja kerrassaan välttänyt todellisien henkilöiden kuvaamista.
Mitä sitä vastoin siellä on tapahtunut ja mikä on julkisesti lausuttua ja tunnettua, sekä suurta että pientä, sitä olen koettanut uskollisesti säilyttää ja pelastaa unohduksesta.
Että eteläjyllantilaiset useilta eri paikkakunnilta ovat samoista seikoista vakuuttaneet: "Se on tapahtunut meillä!"… "Niin juuri on meillä käynyt!" todistaa parhaiten kerrottujen tapahtumien yleispätevyydestä. Juoni, kertomuksen kulku, rakkausjuttu, on tietysti aivan vapaata sepitystä. Paljon on muodosteltu ja paljon on sulatettu yhteen. Tämä selonteko on johtunut seuraavasta muuten erittäin hyväntahtoisen ilmoittajan lausumasta, joka koski kirjaani "Sinun kansasi on minun kansani":
"Selvästi kuulee, että itse asia, tanskalaisuus Eteläjyllannissa on pääasia, että kirjaa toisin sanoen etupäässä on pidettävä yhtenä renkaana j.n.e. Eteläjyllannin kysymyksessä."
Niin, tietystikin! Mitä se muuten olisi? Olen tosin toivonut voivani varoittaa nuoria eteläjyllantilaisia niistä kieroista oloista, joihin avioliitto saksalaisen kanssa johtaa heidät ja heidän lapsensa. He eivät huomaa sitä vaaraa, johon he syöksyvät. He luottavat ehkä liiaksi siihen, että tanskalainen aina vie voiton, eivätkä huomaa, että se on vaarallinen uhkayritys, josta täytyisi kerrassaan luopua, jos nämät avioliitot tulisivat yleisemmiksi. Mutta päätarkoitus oli sittenkin kuvailla tanskalaisuutta Kongeaan eteläpuolella.
Sentähden ovat nämät kirjat kirjoitetut.
Eiväthän historiallisissa romaaneissa ole pääaineena yksistään niihin liitetyt rakkausjutut tai persoonallisuudet, vaan — olisinpa melkein sanonut: etusijassa ajan tapahtumat ja ajan ympäristö.