Karen tuli ulos portaille.
"Sille minä en mahda mitään", vastasi Karen. "Minä en ole rakentanut taloa, mutta te voitte itse nähdä, että se on rakennettu tiilistä. Tiilet ovat punaisia, kalkki, joka liittää kivet yhteen, on valkeaa ja kivijalka on sementillä laastittu. Se on sellainen kuin se oli minun mieheni aikana. Miksikä te ette tulleet hänen eläessänsä?"
"Mutta portti on maalattu valkeaksi, aivan tahallisesti, ja raudat ovat punatut rautavärillä."
"Niin ne olivat minun miehenikin aikana."
"Ei, se on uudestaan maalattu, ja koska piakkoin taitaa olla Tanskan kuninkaan syntymäpäivä, niin on se valtiollinen mielenosoitus."
"Kas vaan", sanoi Karen.
"Se on valtiollinen mielenosoitus", huusi santarmi, joka kotisaksalaisena tietysti puhui paljoa paremmin tanskaa kuin saksaa. "Punavalkea väri loukkaa saksalaismielisten naapurien isänmaallisia tunteita."
"Ei minulla ole muita saksalaismielisiä naapureita kuin te", sanoi
Karen.
"Tervaa portti!" huusi santarmi poissa suunniltansa ja sitten saksalainen maalaripoika alkoi käyttää tervaustaitoansa, ja ennenkuin Karen tiesi asiaakaan, oli koko portti tervattu surun ja kuoleman värillä.
"Niin, se näyttää oikein surkealta", moitti Klaus ja raappi päätänsä.