Mutta kun Jumala on niin armollinen ja päästää minut rauhaan, vanhan rungon, sitten kun minun aikani tulee, ja kun Jumala sanoo minullekin: "Nouse ja käy!" — niin silloin minä pääsen Liituvuorellekin ja silloin minä tulen myös Højemarkeen.
Sitä minä rukoilen, rukoilen kaikessa nöyryydessäni sekä myöhään että varhain kaikkivaltiaalta Herralta, joka on luonut sekä taivaan että maan.
Mutta Jumala siunatkoon teitä lapsia kaikkena elinaikananne, olkoon se sitten lyhyt tai pitkä, siksi että te rakastitte vanhaa Sidseliä, ja kiitos ja kunnia rakkaalle rouvalleni, kun hän hyvästä sydämestään uhraa niin paljon syntistä rahaa vanhan, vaivaisen ja heikkopäisen raukan tähden.
Tämän sanon minä, Sidsel Kjeldsen, itse totisesti uskovaisille
Jeesuksen nimeen!
Sidsel Kjeldsen.
"Niin, Sidsel on aina ollut varma katkismuksessaan", sanoi Esben, kun hän oli lukenut kirjeen. "Ei ole muuta neuvoa, Gyrithe, kuin että lähdemme Stevnsiin, sinä ja minä, niin saamme samalla nähdä Sidselin. Tuon käsivartensa vuoksi hän pian tulee yhtä merkilliseksi kuin itse Liituvuoren kuningas."
Seuraavana päivänä tuli toinenkin kirje.
"Se on äidiltä! Saat nähdä, että hän tulee huomenna!" Esben repäisi kirjeen auki. "Voi, Gyrithe, Gyrithe, juokse sanomaan Jensille, että hän heti paikalla vetää vaunut esille ja valjastaa! Ja kuule, älköön unohtako tarkastaa piirtopäähevosen kenkää. Olihan se sepässä eilen, mutta ei vara vahingoksi ole. Minä en tahdo panna mitään vaaralle alttiiksi, kun äiti on mukana."
"Niin, niin!"
"Ja että hän puhdistaa vaunut paremmin kuin eilen. Äiti on aina tottunut komeasti ajamaan."