Saksalainen istui pää käsien peitossa ja vaikeroi:
"Ach Herrgott! Ach Herrgott!" [Voi Herra Jumala.]
"Onko teidän mielestänne täällä hyvä olla?" [Herrgott kuuluu tanskalaisen korvissa "her er godt", suomeksi: täällä on hyvä. Suom. muist.] kysyi Klaus hämmästyneenä. "Kyllä siellä sitten, Herra nähköön, lie likaista, mistä te tulette!"
6.
Sidsel Kjeldseniltä Esben ja Gyrithe Grunnetille.
Minä sanelen ja veljenitytär, Sidsel kirjoittaa. Ei, se ei käy päinsä!
Hyvät ihmiset, täytyyhän teidän ymmärtää, että sellaista vanhaa puuta
kuin minua ei voi kaivaa maasta ja istuttaa uudestaan kolmatta kertaa.
Paljoa parempi, että Herra kerrallaan hakkaisi minut poikki, niin kuivan ja kuihtuneen puun kuin minut, sillä kuinka se enää voisi seisoa hyödyttömänä maassa?
Teillä olisi minusta ainoastaan vaivaa ja rasitusta, sillä asian laita on nyt sellainen, että pikku Sidsel, joka nyt kirjoittaa minun puolestani, saa pukea ja riisua minut joka ilta ja aamu. Minun jäseneni ovat niin jäykät, että kun vihdoin viimein saan käteni suoraksi, niin on yhtä vaikeaa ja vaivalloista sitä jälleen koukistaa. Sidsel voi sen todistaa. Hän sanoo, että käsivarteni rytisee, ikäänkuin se murtuisi moneen tuhanteen siruun.
Ei, kiittäkää Luojaa, että olette päässeet vapaaksi tällaisesta lahosta vaimoihmisestä. Te olette, Jumala tietää, kyllin kauan saaneet kärsiä häntä.
Keijuvuorelle he ovat vieneet minua useamman kerran, mutta nyt en jaksa nousta enää ajopeleihin, ja Liituvuoren kuningas[6] on liian kaukana täältä. Häntä ei ole niin helppo saada käsiinsä.