Sillä välin Karen istui ja odotti.
Vihdoin avautui ovi. Rouva Grunnet kävi istumaan Karenin viereen sohvaan, eikä sanonut luotua sanaa.
"Äiti parka!" sanoi Karen uudestaan ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen. "Sinä siitä kuitenkin olit iloinnut kuin lapsi!"
Sillä hän arvasi, mikä oli tapahtunut. Mutta kun rouva Grunnet kertoi sen hänelle suoraan, niin Karen nousi pystyyn ja sanoi:
"Tomppelit!"
Hän ei löytänyt muuta ilmaisumuotoa sille harmille ja halveksumiselle, jota sellainen virkamies ansaitsi, joka suostui kohtelemaan niin epäinhimillisen lapsekkaasti turvatonta naista.
Ja kuka Eteläjyllannissa oli turvattomampi kuin tilallisen leski, jonka ainoa poika oli karkoitettu? Varsinkin, kun hän itse hoiti taloa!
Hänen täytyi astua varovasti, aivan kuin neuloilla, minne ikänä hän meni ja missä hän milloinkin seisoi, tai aivankuin raivatessaan itselleen tietä nokkosten läpi.
Pian sen jälkeen sai huimapää Klaus, joka ei millään tavalla tahtonut ottaa vastaan Karenin rahoja, sovittaa "lauluharjoituksensa" arestissa.
Siellä hän istui koppelissa kuljeskelevan saksalaisen käsityöläissällin kanssa, joka oli joutunut tappeluun tanskalaisen kanssa, syystä, ettei hän ymmärtänyt mitä tanskalainen sanoi.