Tuolla he seisoivat laivasillalla pienen puutarhan alla.
"Katsos, katsos, tuolla on variksia kivipartaalla!" huusi Ebbe ja molemmat kuroittivat kaulojansa. "Katsos, kuinka ne siellä vaakkuvat ja tähystelevät harmaita lokkeja. Mutta lokit, ne ovat varuillansa! Ne sukeltavat veden alle ja riistävät kalasäiliöistä kaikki pikkukalat!"
Pikku Ebbe puhui hyvin järkevästi, sillä heti sen jälkeen hyökkäsivät kateelliset varikset harmaitten lokkien kimppuun ja pianpa nousi korviasärkevä huuto, kun useat lokit tulivat tovereittensa apuun.
"Minä pelkään! Minä pelkään!" sanoi Kai, pidellen molemmilla käsillään korviaan, ja pojat rupesivat juoksemaan. Mutta samassa variksetkin lensivät karkuun, ja lokit seurasivat niitä kauheasti kirkuen.
Saman päivän illalla riisti vanha Keldet talonsa oven auki.
"Mikä on hätänä, Keldet? Mikäs nyt?" kysyi hänen vaimonsa ja nousi ylös rukin äärestä.
"Ei muuta, äiti, kuin että nimismies Hahn on puinut nyrkkiään
Nordborgissa ja nyt hän yrittää riistää eteläjyllantilaisilta
vanhemmilta heidän oikeutensa. Niin, äiti, hauskaa peliä pidetään nyt
Norre-Alsissa!"
Asta Keldet nojautui ovipieleen.
"Mutta sinä hyvä Jumala, eiväthän he voi sitä meille tehdä!"
"Mitäpä he eivät voisi meille tehdä?" kysyi Keldet vihaisesti. "Loistavaa esimerkkiä seurataan tietenkin. Pian se tulee tännekin, — saatpa nähdä! Saatpa nähdä! Ei siinä kyllin, ettei ripilläkäymättömiä lapsia saa lähettää kouluun kuningaskuntaan, vaan nyt eivät täysikasvuisetkaan lapset saa lähteä jatkokouluihin eivätkä kansanopistoihin tai maanviljelyskouluihin Tanskaan. Saatpa nähdä, että Asgerkin saa sitä kokea."