"Tulehan Kai, niin me karkoitamme pois talven."
He juoksivat kummulle ja kantoivat sinne kuivia oksia ja kaikkea poltettavaa, mitä he käsiinsä saivat.
Ebbe ja Sikokuningas[5] [Sikopaimen] ja Bodil auttoivat mukana, niin, vieläpä isoäiti ja Karenkin olivat apuna.
"Miksi me sytytämme tulen palamaan?" kysyi Klaus.
"Kuninkaan kunniaksi", sanoi Kai.
"Ei tänään. Me valaisemme vaan tietä noidille, kun ne kiipeävät hiidenvuorelle. Me emme saaneet karkoitetuksi kaikkia kiirastorstaina. Noidat ratsastavat luudanvarrella, senhän sinä tiedät, ja kun yö on oikein pimeä, niin he tarvitsevat lyhtyjä nähdäksensä."
"Älä kerro hänelle tuollaista", naureskeli rouva Grunnet.
"Niin, se oli ennen vanhaan", oikaisi Klaus. "Muuten minä tiedän, mitä minä tiedän!" murisi hän ja heitti uuden luudan tuleen. "Varo, Kai, nyt he tulevat sytyttämään lyhtyjä!"
Siten kerättiin kasoja monella kummulla Eteläjyllannissa ja kun Vapunpäivän hämärä levisi yli maiden ikäänkuin musta harso, niin kokkotulet syttyivät yltympäri, ikäänkuin loistava seppele taivaanrantaan.
Mutta Kai ja Ebbe tulivat pian eroamattomiksi ystäviksi.