Mutta Karenin portista oli ollut aika puuha!
Ensiksi maaneuvos vaati nimismieheltä tietoa asiasta. Useita todistajia kuulusteltiin, ja nimismies lähetti kuulustelupöytäkirjan maaneuvokselle, joka julisti Karenin valituksen perusteettomaksi.
Samoin teki hallituspresidenttikin ja samoin kävi Berlinissäkin.
"Yleinen rauha ja järjestys tulisi häirityksi, portti oli vaarallinen" ja valitus hyljättiin.
Karen kohotti päätään. Hän oli saavuttanut takaisin kansallis- ja esikoisoikeutensa.
Hänen porttinsa oli merkitty. Kaikki ohikulkijat saattoivat sen nähdä, samoin kuin he ennen olivat nähneet Saksan lipun.
Eikä yksin Karenin portista pidetty kovaa meteliä, vaan myös Valdemarin ajopeleistä. Niissä yhä edelleen oli kirjoitettuna Borrisgaard, eivätkä ne tahtoneet tunnustaa omakseen Bürrisgardin nimeä.
Borris tuomittiin sen vuoksi poliisisakkoihin, mutta alioikeus vapautti hänet myöhemmin.
Virallinen syyttäjä vetosi tuomion johdosta. Nyt asia oli vedottu Flensborgin maaoikeuteen ja valtion virallinen syyttäjä vaati kolmen markan sakkoa.
1899 vuoden viimeinen ohimenevä auringonväike loisti lumettomilla mailla ja lehdettömissä metsissä.