ÄÄNET
Ho-hoi! ho-hoi!
INRA
Kotomatkalle heitmoni mun!
OINAS poistuessaan taustalle:
Nyt alkaa pähkinäsota!
NAAKKA Uhulle: Mitä on tämä villitys täällä, ei kenkään tääll' ole selvällä päällä?
HANUUMAN
Älä lähde mun luotani, kaunis.
Sinä lupaa mun tyttärekseni tulla.
Syli vanha ja raihnas on mulla — —
NAAKKA kääntyy uhkavasti Hanuumaniin päin: Ja vieläkös kierrät sa loilotuskaulaa.
UHU ankarasti:
Mitä papanapataa sa kielellä hierrät.
Hän itsensä selväksi laulaa,
ja tulevaisia aattelen minä.
Jo vaikene vaimo!
HANUUMAN Olen hämäkkiseittien peittämä, ja sammale silmäni varjoo, laho oon minä hylky, myrskyjen heittämä, mut Lempeää lauhaa sylini tarjoo. Olen hallava kuutamon naama, mut nauraa taidan ja ruskottaa jos hivellä käteni vanha sun kutrias saa —
INRA vakavoituen: Tytär kuutamon synnyltä lienen, mut päivästä säkenen pienen sain silmäni terään ja huulteni maloon en tyydy, en tyynny ma kuutamon valoon! Hanuumanin tytärten lien minä lukua, mut tunnen kuin oisitte vierasta sukua. Te ootte kuin nukkuvat mättäät ja kannot on kuutamon kumossa, mut mulla on sydämessä kellervä aamu, elän saapuvan sankarin lumossa.
Iloisesti.