NARKAS
Ei kerjäläisestä hallitsemaan!
Mut yIpein on Inra, hän valtikan saakoon.
— Hei, hyvästi sisaret, veikot,
he, hyvästi apinapeikot!
Katoo nopeasti oikeealle.
OINAS
Nyt on aika on mun, nyt on retkeni aika.
Nostaa soihtunsa.
Ja tässä mun voittoni ainoa taika! — Mut tukkoon loukku ja tuimemmat teljet ett' estyy herrojen napinaeljet.
Kirralle.
Saat tultani valvoa hetken.
Antaa soihdun Kirralle, joka huoltaa sitä arasti pidellen ja ihmetellen, ja työntyy luolalle, jossa Inran ja Kirran dialoogin aikana lisää luolan aukolle pari paksua puuta ja kääntää sen eteen valtavan kiven.
INRA joka koko ajan on seisonut hämmästyneestä murheesta sanattomana katsoo oikealle, Narkaan jälkeen:
Sydänparkani kauas hän vie — — veri suonista vuotaa ja valuu pois, kuin reväisty auki mun rintani oi, — — Mihin käykin sankarin tie — laill' uhrin ja teuraan, ma polkua ihmisen seuraan.