KIRRA Siro tyttö, jolla on hempeä, lehtiaineksista tehty puku yllä ja yksinkertainen, soma koristus kaulalla, heittää vasemmalta, näkymättönistä, Oinaaseen pähkinän ja kuhertaa laulavasti: Tule tuu, tu-tu-tui, tule tuu — —
OINAS nostaa pähkinän maasta, pettyneenä:
Ei kolibrinsulkaa tässä.
KIRRA
Tule tuu, tu-tu-tui, tutu — tuu —
OINAS kuunneltuaan heitfåä pois päI inän
Ei hän, joku joikuu muu — —
KIRRA astuu näkyviin, luontevan herttaisesti: Sun polkujas seurannut olen, olen kulkenut ikävässä ja kaihossa.
OINAS
Olet laulava Kirra, sun tunnen.
Mut aika nyt ei leikkiä lemmenlaihossa.
Nenän tässä ma ukolta niistin.
Ketunhännät ja arvot riistin —
YÖKKÖ nousee neuvottomana, lähestgy Oinasta keskinäyttämölle päin.
Palaa sitten taas Hyypän tullessa oikealle:
Uros oot ihan oiva ja mielevä, saat kaupata ruukkuja, maalaritöitä satatolkulla palkaksi pähkinöitä, jos annat sen mulle kuin lupasit.
OINAS nauraen: Lupasinko ma? Muista en lainkaan. Kas, mitäpä muuta ma sainkaan kuin ketulta hännän ja mielen ja mukaan hännän myös sovitan kielen — — Siis valhe pieni suurta valhetta vastaan.
Heiluttaen häntää.