Ho — hoo. No hetken sentään
Voi ihmissutten ulvonnassa juoda
Ja ulvoa. Kas, pian kukkuroillaan
On viime ryyppy. Ylen yleinen
Kuin petos näät on, veli, myrkkyköynnös.
Se kielten kärkeväin ja punahuulten
himottuin kautta rypäleitään tarjoo.
Se hehkuu koskettaissa käden kättäs.
Katseista varjokkaista uhkuu se —
sylistä naisen ryöhää pohjasakka.
Kateus, röyhkä valta, köyry orja
Vieressä uurnan häärää apureina.
Viel' luonnon umpimähkäisyys ja raakuus
Sen ihmist' ivaavaiset muotopuolet,
Siin aidattu tuo viinamaa on musta,
Jost' täyden viime ryyppys juot, jos et lie
Elukka lajias. — Mutt' toistaiseksi
Latkimme iapsekasta lientä tätä
He, juo!
NOTOS:
No maljas, myrkkyri!
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS.
Tapahtuu Cirtan linnassa keväällä v. 202 e.Kr.
Näyttämö:
Avara linnan huone, joka vasemmalle jatkuen erottuu täältä vain pylväiköllä. Oikealla ovi. Taustalta leveät matalat portaat vievät puutarhaan, jossa juuri nousseen aamuauringon kirkkaassa valossa Adonis-juhlan iloisinta osaa vietetään. Näyttämöllä molemmin puolin portaita loimottavat soihdut, mutta niiden valo kalpenee kokonaan puutarhasta tulvaavassa valossa.
Yksityisiä kisailevia pareja ja ilakoivia ryhmiä näkyy puutarhasta.
Koko taustan liikehtiminen antaa aavistuksen toiselta puolen
itämaisen raivokkaasta, toiselta puolen kreikkalaisen hienostuneesta
Adonis-juhlasta.
Esiripun noustessa riehuu lähimpänä joukko menaadeiksi puettuja impiä toisilla tyrsos-sauvat ja soihdut käsissä, toisilla kumeasti soivat käsipaukut. Tanssivat räikeän soiton pauhatessa kiihkoisata tanssia. Katoavat nopeasti. Samassa alkaa kuoro näkymättömänä laulaa: