Oi naiset, naiset!
Teill' ainoo kiihko miest' on huumata,
Mielt! ahdistava kaiho, toivo nostaa.
Mutt' juuriltaan kun repäisette lemmen
Nää kukat, silloin kylmyys tunnoton
Ois mieleen teille.
SOPHONISBE (vihalla):
Sydäntä tätä miekoin janoisin
Sa tähtäsit. Ma polvistuin — sa muista —
Et iskenyt, käsvartes syliin nosti —
(ärsyttävästi)
Vapisko kätes? Etkö tottunut
Sa kalpaa käyttämään! Vai nainenko
Sun humallutti hurmallaan, kuin juopon
Hyvistä aikeistaan vie viini —
MASINISSA (raivoisana):
Lakkaa!
Nyt katkot kortta, josta riippuu henkes!
Nyt loukkaat pyhää, tahraat puhtaimman,
Teon parhaimman, mik' koskaan nostanut
On mielen ulapoita. — Toistamiseen
Nyt itses kielsit! Toistamiseen työnsit
Mun yksin erämaihin. —
(Kylmästi)
Hyvä! Olkoon!
Näin selvii miehen pää. Nyt ratkotaan
Pois hauraat rihmat valtamanttelista!
Lyhyt on selvitys: Oot kiertotietä,
Salaa — sen lemmensokkonakin näin —
Mua vieroittanut Roomasta. — Miks pappis
Tääll' urkkii yhä, ohjaa askeleitas,
Toiveeni vaikka toiseks tiedät? Vastaa!
SOPHONISBE (ylpeänä):
Isäini uskonnon kai pitää saan —
MASINISSA:
Ja varjoll' uskon pappisrihkamaan
Myöt pääni — tämän pään, jok' etsii, pyytää
Sylistäs lohtua ja rauhaa. Tämän
Löit pään jo kerran sielussas. Ja palkaks
Vihollisen sen möit mua vainoovan.
Sen itse tunnustit — se muista. — Viestin
Tään vimmaisen ja luonnottoman lausuit
Kuin pikkuseikan, niinkuin pyöveli,
Mi työkseen päitä leikkaa. Luonnoton
Käy totisesti luontevasti sulta!
SOPHONISBE (kiihkeästi):