(Miehet poistuvat, Sophonisbe lysähtää istumaan sohvalle, puoliksi itsekseen, puoliksi Helikelle).
Nike,
Kuin jakeletkin seppeleitäs, mulle
Tuot tappiota puolet. — Pyhä joukko!
Unelma kaunis sortui niin —
(Hetken vaitiolo)
Olenko
Epatto veretön! Pitääkö mun
Jumala Hannibal kuin rääsy heittää,
Ilveillen pistää hänen haavojaan. —
Pukea hänet narriks täytyy kai,
Nulikkain eteen viedä tanssimaan. —
— Saa rabit arvokkaat, joit' lasna kaukaa
Vapisten katsoin, köyryyn painaa selät,
Ett' maata viistää harmaa, puhdas parta.
— Ees tekohartaan Scipion he haastaa
Saa mielin kielin. — Älkää luulkokaan,
Te pöyhkät, että minä imartaisin!
HELIKE:
Voi, hetki, hetki vain sa vihas peitä!
— Sa näit kuin Scipio sua tarkkas, silmän
Kuin kylmän teräksen sun silmääs iski.
Sen nuolet väistä näyttelyllä. Vähään
Sa tyytyväisen vaimon osaa näytä.
(Iloisesti)
Sa tenhokeinoin laskelmiin tuon miehen
Tee pieni laskuvirhe. Roomaan hän
Taas palaa. Sinä onneen jäät. — Näin tahtoo
Myös Prokles. — Armas Sophonisbe.
SOPHONISBE:
Mun kai
Remuta pitäis Scipiolle mieliks.
MASSIVA (syöksähtää sisään):
Ma viestin valtiaalta tuon: Hän saapuu
Nyt tänne voittajana. Paennut
On Hannibal! Hajalla vihollinen — —
(Kuuluu palaavien voittajien raikuvia torventoitotuksia, poikamaisesti).
Nyt saapuvat! Oi, vastaan riennetään!