SOPHONISBE (ylpeästi):
He kaatuivat vuoks Karthagon!
MASINISSA (raivostuu äärimmilleen. Tempaa oikealta vierestään ratsupiiskan):
Oh naaras!
(sivaltaa kerran Sophonisbeä, karjuen)
Vai myrkkyä sa valat! Myrkkyä
Saat tällä kertaa itse!
(Myrkkyri tulee nopeasti oikealta, asettaa kumartaen täytetyn myrkkymaljan pöydälle Sophonisben viereen ja siirtyy taitse vasemmalle).
Kerallas
Ma, houkka, kuolla aioin. Scipio
Nyt saakoon sinut yksin uhrikseen!
SOPHONISBE (toinnuttuaan iskusta on noussut kuin kärsimyksen rajalle päässyt, kaikesta maallisesta vapautuneena, ylevänä, niin että Masinissa jää sanattomana häntä katsomaan):
Nyt oikein puhuit. Aika kuolla mun. —
Rajalla elämän ja kärsimyksen
Nyt vihdoin seison. Alku-unelmaan
Saan palata. — Ma paljon rikoin, rikoin
Yhä uudestaan — Mutt' paljon rakastin. —
Sua, kaunotukka-prinssi, rakastin.
— Sun, armas, uhrasin. En tietänyt,
Ett' yllä kansojen on ihmiset. —
Siks kuolen nyt. — Oi, armas, ilomiellä!
— Vain yhtä salaa toivonut ma olen:
Sun kyynelin mua kuoloon saattavan. —
Niit' en ma ansainnut. Mua muista joskus.
(Tarttuu pikariin aikoen juoda).
MASINISSA (kuin heräten todellisuuteen):