Sa malta, Sankhuniathan. — Tyttärein,
Niin uljas ennen, tänään miksi pakoon
Käyt onneasi. Armas Sophonisbe!
Syliini kiirehdi, niin ymmärrät,
(Sophonisbe taka-alalle isänsä luo)
Hyvyyttä vain tää sydän sulle lyö.
SANKHUNIATHAN (Seisottuaan hetken synkkänä kääntyy äkkiä lempeänä toisten puoleen):
Oi, Sophonisbe, oppilaani. Katso
Jo kuoloon sumenee nää vanhat silmät,
Joit' toivo häikäissyt on heikoiksi
Ja jotka pettymys nyt kyynelvirroin
Sokaisee, kaksin verroin pettymys,
Kun tiedän, että voittaa Scipion
Sa voisit, Scipion — — —
SOPHONISBE (ylös ponnahtaen):
Ah, Scipio!
Sa käärmesyntyinen.
SANKHUNIATHAN (kiihoittavasti):
He sanovat:
Myös jumalsyntyinen. — — —
HASDRUBAL:
Oi, Sophonisbe,
Jo aavistus sun olennostas löi
Tuon mahtavan.
(Sankhuniathan ja Sophonisbe katsovat ihmeissään)
Niin, enhän kertonutkaan
Tuot' tapahtumaa kummaa vielä, että
Yht' aikaa Scipio ja ma — niin sattui —
Syphaxin luokse Siggaan tultiin. Hän
Kuin minä liittolaiseks aikoi saattaa
Tään ruhtinaan. Ma lyöty, voittaja
Taas hän, siks loistavat hän tarjota
Voi liittoehdot ruhtinaalle. Niin
Jo Syphax Roomaan näytti taipuvan;
Ja ylväs Scipio taas voittajaks
Jäi mielessänsä. Mutt' kun poistui hän,
Niin siteet solmitut kuin hauras lanka
Sun viitteestäsi katkes. Scipion
Niin voitit jo.