ALITTA:
Oh sekamiellä
Ma kaikki kerron nyt — sen Prokles toi,
Tuo nuori filosoofi.
(Nyökäten vasemmalle)
Orjat häntä
tuoll' matkan taakasta viel' virvoittavat.
(Sophonisbe, joka tuskin mitään kuullen on oleskellut taka-alalla, säpsähtää, samoin pappi).
SANKHUNIATHAN (kysyy äkkiä):
Ken prinssin nuoren riisti Scipiolta?
ALITTA:
Siin' ihmeinen on johto jumalten.
Nuoruutta poikan' sääli Scipio
Ja vapaaks päästi soman huimapään,
Viel' lahjoin, koruin, suojajoukoin näyttäin
Jaloa mieltään.
(Vartija käy Hasdrubalin luona ilmoittamassa, että mikatanein päämiehet on tuotu).
SANKHUNIATHAN:
Mieltään viekasta
Ja ovelaa kai tarkoitat, jos kiihkon
Et naisekkaan suo mieltäs sekoittaa.
On poikas vapaus vain side liiton,
Min perusta Ilipan luona jo
Loi veljes petosmielin. Liehakoi
Kuin Turdetanein luihu Attenes
Hän kätyreitä Scipion, ja armon
Sai petturi
(Sophonisbelle tarkoittaen)
Luon' jumalsyntyisen —
— Nyt, Sophonisbe tyttärein, sun kasvos,
Sun Tanit-kasvos tummuu murheeseen.
Oi tänne käy, tuo tuska häädä pois.
Tää inhempaa kuin luonnon iljetys
— kuin äsken sanoit — Herra Karthagon,
Suur' Melkart sinut uhrin taakasta
Näin vapahtaa. Nyt yhteen sointuu tuntees,
Velvollisuutes. — Epäilykses hauta
Syvemmäks vielä uurretaan, kun näytän,
Ett' mikatanit, jotka kukistit,
On saman vihanviljan akanoita.