Niin — silloin
Meit' selvyys tyynsi rauhallaan. Mutt' katso,
Nyt katso maailmaa — et ilakoi —
Nyt virrat Välimereen laskevat
Suvantoon saakka ensilähteiltänsä
On veren punaamat ja aalloissansa
Vain raunioita kuvastaa. Nyt kansat
Lyö murskaks ihmisonnen taistaissaan
Kuin jättipedot toisiansa vastaan
Ja pienet kansat ristiaallokossa
Kuin ruhka velloo tietämättä minne.
— Mutt' loppuna on tuho Karthagon
Tai Rooman! — Jospa tietäis, kummanko.
HELIKE:
Samaapa sotaa käytiin silloin jo. —
SOPHONISBE:
Mutt' voiton puolla oli Karthago —
Nyt tappioista saapuu sanomia.
Ne mieltä kauhuaavistuksin vaivaa — —
HELIKE:
On, valtiatar, mieles synkkä liian.
Et luota sankarmieleen sotijamme,
Et Hannibalin neronvaltaa muista,
Jok' kauhuun saattoi Rooman mahtavan.
- Ja suurinta et muista suojaajaas.
Ken Scipiot löi Anitorgin luona,
Ken Syphaxin löi nuorukaisna jo?
Hän kerran Prokleen aatteet toteuttaa!
- Kihlattu Masinissan noin ei saa
Kuin painajaisen alla voihkaa. — —
(Alkaa kuulua humua ja ääniä oikealta päin.)
SOPHONISBE:
— — Mutta
Elääkö Masinissa, sit' en tiedä.
Sa muista viime viesti Espanjasta:
Ilipan luona joukot Karthagon
On lyöty kokonaan, iberit, keltit
Erinneet meistä, saaliiks voittajan
Maa hopeeaarteineen on joutunut.
Isästäin lyöty eroon Masinissa.
Miss' on hän nyt? Seikasta tästä lainkaan
Ei viesti kertonut. Mutt' huhutaan:
Numidiass' on levotonta, hiljan
Vaikk' kapinoivat lyötiin mikatanit —
— Ei ihme, vaikka kammoin tuijotan,
Kuin henkipatto kuolon jyrkänteellä.
En kuilun syvyyttä viel' laske, nää,
Mutt' loppu liian selvä on — - —