HELIKE:
Helike Proklesta näin muistelee:
Hän miettiväisnä astuu nurmikenttää,
Jok' kummun vehmaan hartehia kiertää.
— Hän nostaa pään ja katsoo laaksoon päin,
Miss' rauhaisana kaupunki viel' lepää.
Heliken siellä muistaa vuottavan —
Takaisin käy kuin kilvan kiirehtäin —
SOPHONISBE (innostuen):
Helike, hurmas hento kaunis on!
(Leikkiä laskien)
Kas silmäis into kirkas liekehtii
Kuin uhriliekki jumal'alttarilla. —
Sun jumalanas viisas Prokles on —
(Masentuen)
Mutt' mitä mulle jäi — —
HELIKE (iloisesti):
Nyt tuhmaa tuumit.
Unelma yhtä kaunis, lemmen tuli
Yht'aikaa syttynyt kuin mun.
SOPHONISBE:
Vuos sitten
Sait sinä Prokleen nähdä, multa mielen
Kuusvuotinen lyö kaipaus. En mitään
Vuoks onneni voi tehdä, taistella.
HELIKE (valoisasti):
Kun filosoofi kultasuu ja prinssi
Numidian, nuor' Masinissa, puiston
Tään saman varjostoissa puhein meitä
Tai voimanäyttein hurmas — silloin et
Noin synkkä ollut, muistathan — —