Mitä tää!
Tää heimo eikö vapaaehtoisesti
Verolliseksi suostunut, kun maat
Nää alistin?
MADAURA:
Niin teki, mutta nyt
Huus' varustuksen takaa heimon pää:
Herralles sano, heimoni ei enää
Alistu ryövärvaltas alle, koska
Et valloita, et valtakuntaa luo,
Vaan öisin retkin rantaa aavikon
Sa kiertelet kuin peto häkissään.
Et kuningas, vaan lyöty ryöväri.
Ei enää nimes aron leijona,
Vaan peto kuoleva. — Sun entismainees'
On mennyttä, ei kenkään pelkää sua,
On aika muuttunut. —
MASINISSA (levollisesti):
On muuttuva
Myös aika. Silloin häväistykset nää
Pois pyyhkäistään kuin tulvan tieltä ruhka.
MADAURA:
Tää heimo katoo oitis päältä maan,
Jos käskyn annat.
MASINISSA;
Ei, ei vielä. (Kuin itsekseen.) Pian
Jo saapuu hän, ken siteet katkaisee,
Ken uuden ajan alkaa uskollaan,
Ett' voitan maailman, hän vaikka tietää,
Kuink' on tää sankarinsa mitätön
Ja heikko nyt. — Niin — aseet levätkööt.
Rauhoitan miesten taisto-innon oitis,
Juhlaisaan mieleen syyt' on heillä nyt.
— Heit tahdon puhutella. Lähtekäämme.
(Vartijan ohi astuessaan)
Teroita katsees tarkoin, vartija.
Sa pian sieltä somimman näät saaliin,
Mit' aron poika koskaan tavoitellut
On haukansilmillään.
(Masinissa ja Madaura poistuvat):