Ei tahtonut, ei tahtonut hän tulla. —
(Kiivaasti)
Ken haastaa ventovierasta näin kieltä!
Nousseetko kateet manalaiset henget,
Sokaisseet kuulon, näön, ymmärryksen
Ja kielen selvän pahansuovin mielin!
Tää juonta on tai julmaa ilveilystä!
(Nousten seisomaan)
Ei mahdoton voi olla mahdollista!
(Prokles astuu portista, jäljessään salaliitto-orjat. Alitta ja
Massiva tulevat käsikkäin. Massiva vetää äitinsä telttaansa,
Prokleelle):
Vai voitko senkin selväks saivarrella,
Filosoofi viisas?
PROKLES:
Elämä sen näyttää
Todeksi useinkin, sen pahempi.
MASINISSA (ärtyneesti):
Mit' elämästä haastat, sana vain
Se on, jot' ei saa luuskaks kuluttaa.
Täss' seison minä, minä, minulle
Suo selvyys, näytä vihamies, jok' uhkaa
Mua pimeydestä väkäkärki keihäin,
Niin miekan tään sen syöksen ytimiin.
Sa virka vaan: hän tahtoi tulla, oitis
Näät voimani, ma kahleet irroitan
Kuin hauraan seitin, otsaan takertuvan.
Sylissäin tahtoo kuolla ennemmin
Kuin elää loistossa ja kaukana!
Niin sano, niin täält' oitis juhlan kaiku
Taivaille kiirii.
PROKLES:
Valtias, en voi
Lohduttaa simakielin, murhemielin
Tuon tuhoviestin äkkisalaman,
Jok' kilpistyy sun kypäräiseen otsaas,
Jos ihmisluonnon tunnet ytimiltään,
Jos et, se sielus särkee, paaduttaa.
— Ma tuimaa totta äsken kerroin. Maahan
Hän polki kaikki entisajan haaveet.
— Kuvasi vaihtoi vihamiehes kuvaan.
MASINISSA (kiihkon vallassa):