En maata
Isäini muista lain, mutt' tarinoistas
Sen kauniiks tiedän, niistä tunnen myös,
Ett' mieluinen sen muoto silmillein,
Kuin huilun huulillein. Nyt ristille
Tai Frygiaan, mutt' aina käsikkäin.
(Antaa kätensä Marsyaalle ja Teutateelle. Marsyas hypähtää palatsin portaitten luo vartioimaan.)
TEUTATES:
Mit' tuijotat sa, Notos, kätes anna.
NOTOS (Vanhahko mies. Pää koomillisesti muodostunut).
Miks tyhjän vaihtaisin ma tyhjyydeksi.
TEUTATES:
Tää kärsimyskö tyhjyyttä?
NOTOS:
Niin näyttää
Kuin kärsisin, kun hehkuu nautinto
Tääll' ympärillä. Mutta kumpainenkin
Ja ero kummankin vain harhaa on,
Min aistit punoi, mitkä sattumasta
Taas saivat rakenteen. — On harhaa kaikki.