MASINISSA:
Kahleisiin
Hän lyökää!
(Uhkaavalla äänellä)
Nyt näät hurmas surman, sitten
Vain kuolemas.
(Sophonisbe peräytyy ja painautuu jäykkänä oikealle teltan verhoa vastaan. Masinissa syöksähtää sisään, jolloin näkyy tulipalo riehuvan tuimimmillään. Masinissa kantaa mustaa viittaansa, jonka vanne kiinnittää hänen päänsä yli, oikeassa kädessään on hänellä paljastettu miekka. Hän jää taustalle seisomaan uhkaavaan asentoonsa. Hetken liikkumattomuus. Äkkiä Sophonisbe tempautuu jäykkyydestään, polvistuu Masinissan eteen, taivuttaen ruumistaan taaksepäin ikäänkuin tarjoten rintansa Masinissan miekaniskulle. Jää suljetuin silmin odottamaan. Tähän näkyyn hurmautuu Masinissa. Koston ja uhman ilme hänen kasvoillaan vaihtuu vähitellen liikutuksen ärähtelyyn, hellyydeksi, anteeksiannoksi. — Miekka putoaa helähtäen maahan. Hän nostaa kiihkon, hurman vallassa Sophonisben syliinsä. Musta viitta valahtaa maahan. He syleilevät kauvan sanattomina. He katsovat ymmärtäen toistensa mielen).
MASINISSA (lempeästi):
Sua saavuin noutamaan.
SOPHONISBE (hellästi, painautuen jälleen Masinissan syliin):
Sua seuraa Sophonisbe.
MASINISSA:
Kunniaan!