— Onpa voinut niin käydä.
— Voi, voi kuitenkin! Olisiko nyt meidän palattava sammuttamaan? arveli Erkki.
— Kukapa sinne tällaisessa vastamyrskyssä jaksaisi hiihtää? Ja kyllä se nyt muutamassa hetkessä on porona koko rähjä. Eikä siinä enää mikään apu auttaisikaan tällaisella ilmalla.
— Sääli kumminkin vanhaa hyvää saunaa! — Sääli! Mutta emmehän me sitä tahallamme sytyttäneet. Minkäs vahingolle mahtaa?
— Kyllä kai siitä isäntä aika elämän nostaa ja murhapoltoksi asian selittää, jatkoi Paavo, alkaen edellä hiljaa soluttautua pimeätä petäjikkörinnettä alas Kitkajärven jäälle. Hetkisen kuluttua he sinne pääsivätkin, ruveten nyt tiukasti tarpomaan poikki öisen pyryävän ulapan. Sameanpunaisena läikehti takana taivas tulipalon loimussa. Hiihtäjät häipyivät yöhön, myrskyn nyt kaikkine raivottarineen kaameasti karkeloidessa ympärillä.
III.
Aamun valjetessa pojat huomasivat joutuneensa jo aivan outoon seutuun, missä eivät koskaan ennen olleet käyneet. Pyry oli huomattavasti tauonnut. Lumisade lakkasi kokonaan, ja taivaalla siellä täällä jo tuli näkyviin sinisiä aukeamia harmaitten pilvien lomissa. Eteen levisi silmänkantamaton aapa harvoine metsikkösaarekkeineen ja yksinäisine puineen.
Pojat istahtivat suksilleen, avasivat eväslaukun ja rupesivat syömään.
— No nyt se alkaa sissielämä! virkkoi Paavo.
— Antaa alkaa! Sitähän tässä on toivottukin!