Kului viikko, pari päivää toistakin, ja seuraavana päivänä odotettiin sulhaskansan saapumista. Iro oli ollut koko ajan hyvin äänetön ja vakava. Valmistelutöihinkin hän oli vain nimeksi ottanut osaa.
Seuraavan aamun valjetessa lähti Iro tapansa mukaan jo varhain navettaan lypsämään. Kului tunti, kului pari, mutta Iroa kiuluineen ei kuulunutkaan pirttiin takaisin.
— Mitäs se tyttö siellä niin kauan puuhailee? ihmetteli emäntä. —
Pistäydypä Outi katsastamassa.
Hetkisen kuluttua tuli Outi takaisin hämmentyneenä, virkkaen:
— Ei siellä ollut Iroa! Ja lehmätkin on vielä lypsämättä.
— Mitä! lehmät vielä lypsämättä! kivahti emäntä rientäen navettaan.
Niin oli.
Kaikki alkoivat nyt ihmetellä, minne Iro oli mahtanut lähteä. Kun ei kotoa löytynyt, ruvettiin kylältä kyselemään.
Ei oltu sielläkään tyttöä nähty.
Silloin tuli Rotosen taloon hätä. Pahoin aavistuksin juoksenteli ukko Rotoni pirtistä sintshiin, sintshistä saraille, sarailta navettaan ja sieltä taas pirttiin, voihkien ja päivitellen: