Saavutaan taloon. Edeltä tullut renkipoika on jo kerinnyt kertoa tapahtumasta, joten koko väki on pihalla vastassa tervehtimässä tulijoita, ennen kaikkia Paavoa ja Erkkiä, joita nyt kaikki katselevat kuin sankareita. Ihan itkusilmin emäntäkin heitä kättelee ja kiidättää sitten pirttiin, jossa on suuri tervastuli viritetty takkaan. Pirttiin tuodaan onnettomuuden uhriksi joutunut hevonenkin, kuivaillaan ja lämmitetään sekä sitten paksujen loimien peitossa saatetaan talliin.
Kylmän kylvyn saaneet pojat istuvat kaikki kolme nyt takan äärellä kuivissa vaatteissa, ja emäntä kantaa heille kahvia, kupin toisensa perään.
Isäntä pistäytyy kamarissa, kaivaa siellä piirongin laatikosta kaksi seteliä ja antaa niistä toisen Paavolle, toisen Erkille sanoen:
— Ottakaapa tästä vielä vähän palkkioksi minun puolestani! Te teitte miehen työn! Semmoinen on aina parhaan tunnustuksen arvoinen.
Hämmästyneinä katselevat pojat seteleitä, rohkeamatta ojentaa kättään niitä vastaanottamaan. Eiväthän he, kuten sanottu, tienneet muuta tehneensä kuin velvollisuutensa. Mitä palkkiota siitä pitäisi saada?
— Ottakaa pois vaan! Ne ovat teidän rahojanne! kehoittaa isäntä hymyillen.
Ujostellen ottaa Paavo vihdoin rahat vastaan, molempien puolesta, ja kätkee ne seinällä riippuvan selkäreppunsa sisimpään lokeroon.
Silloin nousee rahiltaan myös renki Antti, jonka hengen Erkki äsken pelasti, ja joka tähän saakka on ollut tapauksen johdosta kuin sekaisin päästään. Nyt hän astuu Erkin luokse, tarttuu käteen ja virkkaa väräjävällä äänellä:
— Minulla ei ole sinulle muuta kiitoksiksi annettavaa kuin tämä kädenlyönti. Mutta tiedä se, että jos missään voin sinua tässä maailmassa vielä auttaa, niin sen tulen tekemään, vaikka henkeni menisi. Minä en koskaan lupaa enempää kuin minkä voin pitää!
Kääntyen Paavoon päin hän jatkaa: