Nämä heidän suunnitelmansa eivät kuitenkaan rauhassa päässeet toteutumaan, vaan sattui yht'äkkiä muuan tapaus, joka katkasi heidän onnellisen elämänsä Suininkijärvessä ja jolla oli valtava vaikutus koko heidän vastaiseen kohtaloonsa.
* * * * *
Eräänä sunnuntaiaamuna, kun kevät jo voimakkaalla kohinalla teki tuloaan, hanget loistivat häikäisevinä auringon kilossa ja purot jo porisivat notkoissa sekä laaksorinteillä, ajoi yht'äkkiä taloon outo mies, joka sisään astuttuaan ja tervehdittyään väkeä tuvassa sanoi:
— Olen kuullut, että tähän taloon on talvella saapunut kaksi poikaa, ja tulin nyt tiedustelemaan, olisivatko he ehkä samoja, jotka tekivät murhapolton Kärppävaarassa ja sitten katosivat teille tietymättömille, varastaen vielä talon koirankin, metsämiesten keskuudessa hyvin tunnetun Lukin. Minä olen kirkonkylän poliisi.
Paavo ja Erkki säpsähtivät, kalpenivat ja painuivat pirtin nurkkaan kuin salaman lyöminä. Isäntä ja emäntä katsoivat kysyvästi poikiin, huomaten selvästi heidän säikähdyksensä. Painostava hiljaisuus valtasi pirtin. Vihdoin katkasi äänettömyyden Paavo, astuen esiin ja lausuen jurosti:
— Kyllä me olemme juuri ne pojat, joita etsitte. Sen vain tahdon heti teille, herra konstaapeli, ilmoittaa, että mitään murhapolttoa emme ole tehneet emmekä myöskään koiraa varastaneet.
— Hyväpä olisi, jos vakuutuksenne olisi tosi. Mutta toista väittää Kärppävaaran isäntä. Hän sanoo teidän suutuspäissänne polttaneen saunan sekä sitä tekoa paetessanne vieneen koiran talosta. Mitäs siihen sanotte?
Suuttumuksen tuli leimahti Paavon silmissä.
— Se on valetta!, hän tanskasi. — Isännän julmuus ja hänen ruoskansa iskut pakottivat meidät lähtemään pirtistä ja etsimään suojaa saunasta, kun muuten varmasti olisimme pyryyn ja pakkaseen kuolleet. Isännän ja emännän pahuuden tähden me talon iäksi jätimme. Ehjäksi jäi sauna meidän siitä lähtiessämme. Huolellisesti sammutimme tulenkin, mutta on se varmaan seinään tai kattoon joutuneista kipunoista päässyt valloilleen. Se on suoranainen vahinkotapaus! Ja mitä koiraan tulee, niin lyömällä me sen ajoimme taloon takaisin, kun rupesi perässämme tulemaan, mutta kun se meihin oli tottunut, seurasi se siitä huolimatta, ja vasta toisena päivänä me sen jälleen huomasimme mukanamme olevan. Silloin oli jo myöhäistä sitä palauttaa. Emme edes itsekään tienneet missä olimme, ja mahdotonta olisi ollut löytää Kärppävaaraan takaisin, kun pyry oli kaikki jälkemmekin pyyhkinyt näkymättömiin. Tämä on totuus asiassa, herra konstaapeli!
Poliisi veti suunsa ilkeään hymyyn lausuen: