Nopeasti he riensivät kylän pohjoispäätä kohti, jonne Antti heitä johdatti. He poikkesivat muutaman pikku mökin pihaan. Siellä oli hevonen, jonka reessä pojat ilokseen huomasivat omat suksensa, pyssynsä, selkäreppunsa ja kaiken irtaimen omaisuutensa.
— Mutta sinäpä vasta olet kunnon veli, Antti! Ikinä emme voi unohtaa, mitä nyt teit meidän syyttömien poikasten pelastamiseksi. Tuhatkertainen kiitos sinulle siitä! Mutta samalla sanon, että jos me syyllisiksi olisimme itsemme tienneet, emme olisi karkuun lähteneet, vaikka köysillä ja hevosilla meitä olisit vankilasta ulos koettanut kiskoa! Nyt taas lähdemme puhtain mielin vapaihin erämaihin, mistä ei mikään ihmiskäsi meitä voi saavuttaa, lopetti riemuiten Paavo.
— Mainio juttu, että otit mukaan kaikki tarpeemmekin! jatkoi Erkki.
— Hypätkäähän rekeen, pojat, niin ajetaan hiukan matkaa salolle, jotta pääsette rauhassa metsien suojaan. Minä jatkan sitten kotiin, ja jo ennen aamun valkenemista nukun taljoillani enkä tiedä mistään mitään.
* * * * *
Aamulla, kun vanginvartija heräsi ja asteli pihan poikki sivurakennukseen vankejansa katsastamaan, oli hänen hämmästyksensä suuri, kun hän löysi kopin tyhjänä ja akkunan ristikkoineen särettynä.
Hirveä meteli nousi nyt kirkonkylässä. Suurin miesjoukoin lähdettiin karkureita etsimään ja lähetettiin kaikkiin lähikyliinkin sana heidän kiinniottamisestaan sekä ilmoitus Kärppävaaran isännän lupaamasta rahapalkinnosta, joka nyt poliisin harmiksi näytti häneltä menneen sivu suun. Suuresti vaikeutti etsintää se, että yöllä oli hiukan pyryttänyt, joten jäljet olivat kadonneet.
Rauhassa painelivat Paavo ja Erkki sill'aikaa yhä syvempiä saloja kohti, suureen erämaahan, minne mitkään takaa-ajajat eivät voineet löytää. Nyt oli kaikki suhteet muuhun maailmaan lopullisesti katkaistu. Ja hyvä niin! Ihana vapaus hurmasi heidän mieltään, ja heidän korviinsa soi entistään lumoavampana erämaan salaperäinen laulu. Nyt se soi jo lähimpien vaarojen takaa, sieltä haaveksitusta onnen maasta.
Illan pimetessä he joutuivat Nuorusen tunturin juurelle, Tavajärven taakse. Tunturin he hyvin tunsivat. Olivathan he Suininkijärveltä käsin jo monasti sen ylevätä paljakkoa ihailleet, keväisen aamuauringon läikkyessä sen kimmeltävällä laella.
Nyt he sen juurelle rakensivat vankan nuotion ja katkoivat kuusen havuja vuoteikseen sen molemmille puolille. He olivat parhaillaan levolle laskeutumassa, kun yht'äkkiä kuulivat risahduksen metsästä, jonkun matkan päästä.