— Kyllä minä ne lopultakin opetan. Jos vanha ruoska kuluu, ostetaan uusi. Mutta kyllä minä ne vielä työhön taivutan, sen saat nähdä, jatkaa isäntä uhkaavasti.
* * * * *
Pakkanen ulkona kiihtyy, alkaen yhä äänekkäämmin paukkua nurkissa. Poikia vain ei kuulu. Talonväestä viimeisetkin laskeutuvat jo levolle. Uneen vaipuu pirtti. Silloin yht'äkkiä kuuluu rymyä portailta. Ovi avautuu, ja siinä näkyy tähtitaivasta vasten kaksi pientä pojanhaamua.
Sieltä ne vihdoinkin tulevat veljekset, kuusitoistavuotias Paavo ja hänen kahta vuotta nuorempi veljensä Erkki. He astuvat suoraan takan ääreen, viskaavat siihen muutamia tervaskäkkyröitä, puhaltavat tulen ja alkavat sitten heti heittää yltään vaatteita, jotka jäästä kahisevina kolahdellen putoilevat permannolle. Saatuaan viimeisetkin riekaleet yltään he asettuvat tulen ääreen, siinä lämmittääkseen kohmettuneita jäseniään.
— Missäs te vietävät olette taas olleet? kuuluu samassa isännän tyly ääni.
— Hiihtämässä! vastaa reippaasti Erkki. — Ja keihästettiinpä sillä reissulla kaksi sutta. Tuolla ne nyt on vajassa, jos isännälle kelpaa! Oltaisiin saatu vielä kolmaskin, mutta kun pakkanen rupesi yltymään ja vaatteemme jäätyivät, eikä hiihtämisestä enää tahtonut tulla mitään, niin piti Kitkajokivarresta pyörtää takaisin. Ja rupesihan se kolmen päivän hiihto jo hiukan väsyttämäänkin. Nälkäkin kävi kovaksi, kun eväs loppui. — Niin, tuota, saataisiinkohan me nyt vähän ruokaa, vaikka myöhä jo onkin? Alkaa vallan sisuksia repiä.
— Aamulla saatte! Maata ja paikalla! kivahtaa emäntä vuoteeltaan.
Pojat tiesivät ennestään kaiken enemmän pyytelemisen turhaksi. He ryyppäsivät vettä korvosta sekä painuivat sitten nälissään ja väsyneinä pirtin nurkkaan porontaljoille pitkäkseen, kaivautuen huppuun peitteenä olevan turkin sisään. Väsyneitä he olivat, mutta uni ei tahtonut tulla silmiin. Tuntui niin pahalta kalvava nälkä, ja niin kovin kipeästi kävi heidän sisulleen se, ettei heille viitsitty antaa edes leivänpalasta vähäiseksi kiitokseksi kaadetuista susista, joista he tiesivät isännän perivän tapporahaakin kaksisataa markkaa kummastakin, toisen satasen ruunulta, toisen poropaliskunnalta, ja vielä nahkain hinnan päälliseksi. Vihdoin he kuitenkin vaipuivat uneen, mutta hammasta purren ja kädet nyrkkiin puserrettuina.
* * * * *
Tuskin oli aamu vielä alkanut sarastaa, kun isäntä jo potkasi heidät hereille.