Eipä taitanut tämän järven rannalle moni ihminen vuosisadassa eksyäkään. Niin kerrassaan koskemattomalta näyttivät kaikki sen ympäristöt ja koko sen luonto.
Pojat tunsivat itsensä hyvin turvallisiksi ja onnellisiksi nykyisessä elämässään. Öisin ja aamuisin he metsiä kävivät, päivisin kalakatiskoillaan pelailivat, laulellen järveä meloivat ja iltaisin kämpässään tarinoita kertoilivat.
— Tämäpä vasta on elämää! En vaihtaisi tätä mihinkään autuuteen maailmassa! myhäili Paavo tyytyväisenä muutamanakin iltana, kun yö jo läheni ja honkainen rakovalkea hiljaa räiskyen paloi kämpän edustalla.
— En liioin minä! yhtyi Erkki. — Tällaista olen aina ikävöinyt. Suininkijärven talossakin ollessamme, vaikka siellä olikin niin hyvä olla…
* * * * *
Lempeä kevätyö peitti pehmeään hämäräänsä maan. Kaukana maailman humusta nukkuivat erämaan turvallisessa kätkössä onnellisina ja vapaina erämaan pojat.
VIII.
Juhannus oli ovella. Koko luonto aivan säteili nuorekasta ihanuuttaan. Raikas kevään henki tuntui vielä ilmassa, vaikkakin se päivä päivältä heikkeni, auringon valaessa huumaavaa kesän henkeä ja päivä päivältä yhä kuumempana kohotessa koillisesta järven takaa, lakkapäisten petäjäin latvoista.
Oli tyyni ja rauhallinen aamu. Ei niin viriä järven pinnalla. Syvä rauha vallitsi koko erämaassa.
Pojat olivat juuri nousseet. He laskeutuivat rantaan ja lähtivät ruuhellaan hiljaa meloen uittamaan uutta katiskaansa pitkin ruohikon rintaa, pientä lahdeketta kohti, jonka he edellisenä päivänä olivat mainioksi katiskapaikaksi katsoneet. He saapuivat kohdalle ja alkoivat siinä pohjasta työnnellen tunkeutua ruohikon lävitse rantaan, kiinnittääkseen sinne pyydyksensä johdeaidan.