— Eihän täällä ole mitään!
— Mitäs siinä haukut? ärähti Erkki koiralle.
— Elähän! Nyt näen jotakin! varoitti Paavo samassa, kumartuen pensaikkoon.
Siihen jäi hän kyykylleen, saamatta hyvään aikaan sanaa suustaan.
— Kuollut kontio! hän vihdoin huudahti.
Erkkikin lähestyi samassa näkyä ihmettelemään…
Siinä nukkui pieni karhunpoika sammalvuoteella tiheässä suojapaikassaan. Rinnasta törrötti katkennut keihääntynkä, ja kyljessä näkyi puoliksi arpeutunut ampumahaava.
— Kukahan tuonkin lie jättänyt kitumaan? Sääliksi käy otsoparkaa! virkkoi Erkki. — Olisi edes kaatunut urheassa taistelussa ja saanut kunnialliset peijaat!
— Huonoja miehiä on siinä leikissä ollut! Tuommoista jälkeä ei meiltä koskaan ole jäänyt, eikä jää!
— Siinäpä on mieheltä päässyt otsopahanen karkuun!