— Niinpähän vaan! Onhan se laulu sekin, ja kuulostaapa se toiselta täällä salolla kuin siellä häitten remakassa.
— Niin, onhan se laulu sekin, vaikka siinä kerrotaankin juuri sellaisesta hentomielisestä otsopojasta, joka ei juuri olisi sopinut salojen kuninkaaksi.
— Eipä kylläkään. Mutta muistatko muuten, mitä Ilves-Matti sanoi kellosepälle, hänen jo kuudetta kertaa ryhtyessään tätä mielilauluaan laulamaan?
— En.
— "Se sinun kontiosi ei ollut mikään kontio, se oli — tantti!" niin hän sanoi, ja siitäkös kelloseppä suuttui. — Kun me sitten myöhemmin yöllä istuskeltiin aitan portailla, kysäsi Ilves-Matti meiltä muilta miehiltä: "Olettekos kuulleet laulua oikeasta kontiosta, oikein kuningaskontiosta?" Ja sitten hän harvaksensa veteli tähän tapaan:
Nouse kontio kolosta, metsän mälvi mättähästä!
Nousi kontio kolosta, metsän mälvi mättähästä, ei oo vankka varreltansa, eikä kooltansa komia, mutta on sisulta suuri, vankka mielenmittelyltä, iski miehet mantereesen, tärskähytti tantereesen, kaikki kellisti ketohon, suisti suohon suuta myöten. Tuli kimposi ki'asta, säkenöitsi sieramista, kyinä kyntyset kyhisi, kämmenpäiset käärmehinä, kun hän nousi notkeana, kimposihe, kierähtihe keskestä tulisen tuiskun, kapsahtihe katsomahan kuin ol' kaikki kaadettuina, maahan paiskattu pakanat. Läksi voittaja väkevä kostomiellä korskealla, vaikk' ol' keihäs kylkiluissa, kirves rinnassa kirottu, mäet mäikyi männessänsä, vaarat vaskiset vapisi… Kun hän kerran karjahutti, kävyt kuusesta karisi, petäjistä pyörähteli, kun hän kahta kämmentänsä vavahutti vastatusten, kelohongat keikahteli, korpi kaukoa kajasi. Vielä viikon vimmoissansa samosi sata saloa, kaatoi karjat männessänsä, tuhoi peuroja tuhannen… vaipuu viimein vaaksallensa, laelle lakean vaaran, korven kolkkohon sylihin, kun oi' suonet suohon juossut, veret viitahan valunut. Siihen kuolevi kuningas, vaipuu valtia salojen, voiton tieto tunnossansa.
— Niin lauloi Ilves-Matti, ja olipa siinä kontio toisenmoinen kuin se kellosepän haikea otus. Tämmöinen sen olla pitää! lausui Paavo.
— Niinpä pitääkin! Semmoinen se vasta on oikea kontio! Mutta minä sanon vain, että niitä on kahdenlaisia, niinkuin ihmisiäkin, virkkoi Erkki.
— No, kumpaisiinko luulet tämäniltaisen mesikämmenemme kuuluvan? kysyi Paavo.