— Tällaista on oikea erämaan kansa! Tällaista minä rakastan! Kuinka herttaista ja iloista heidän elämänsä täällä. Ja kaikki koko kylässä, kuin veljiä keskenään. Läheiseksi sukulaiseksipa tässä tuntee vieraskin itsensä heti! virkkoi Paavo veljelleen, hiljaa kuiskaten, heidän palattuaan kyläkierrokseltaan ja istuessaan jälleen ukko Rotosen pirtissä höyryävän samovaarin ympärillä.
— Ja katsopas Paavo noita neitojakin, kuinka ne kaikki on reippaita ja kauniita kirkkaissa puvuissaan, punaiset nauhat otsallaan.
— Onhan ne toisen näköisiä kuin meidän suomenpuoleiset kyssäniskat, myönteli Paavokin, silmillään seuraten nuorta kaunotarta, joka parhaillaan kiikutti pöytään kukkurallista suitsinavatia.
Pojat tunsivat olevansa kuin satujen maassa. Niin outoa ja uutta oli kaikki ympärillä. Ja kun he nyt kylällä olivat nähneet esimerkiksi veljesten samoin kuin sisarustenkin keskinäistä hellää suhdetta, sekä miten suurella kunnioituksella lapset kohtelivat vanhempiaan ja vanhemmat toinen toistaan, tunsivat he mielessään katkerata kaihoa, muistaessaan miten kaikki tällainen Suomen puolella jo alkaa olla harvinaista.
— Sanonpa vieläkin, virkkoi Paavo, että saloilla ja erämaissa ihmiset pysyvät ihmisinä, suuressa maailmassa ne menevät pilalle ja muuttuvat — miksikä muuttuvatkaan!
— Yhtä mieltä olen siinä asiassa minä! vahvisti Erkki.
* * * * *
Kun vielä iltasella kylän väki kokoutui avaralle kisakentälle ja siinä alkoi nuorten hilpeä leikki, mihin Paavo ja Erkkikin temmattiin mukaan, oli heidän riemunsa aivan rajaton, vaikkeivät he itse vielä paljoon kyenneetkään karjalaiskisan huimaavassa menossa. Mutta nähdessään, miten kylän pojat yksintanssissa keskenään kilpailivat, ken notkehin, ken voimakkain olisi, tulenleimauksena kyykkyyn pudoten, siinä ponnahdellen kuin teräsjousi, kierähtäen keränä maassa, kimmoten tuulispäänä pystyyn, hekin molemmat saivat voittamattoman halun päästä miehen tavalla pian siihen urheaan voimainmittelyyn. Tarkasti painoivat he näkemänsä temput mieleen vannoen jonkun ajan kuluttua jo lyövänsä laudalta yhden ja toisen notkeakoipisen brihan, vaikkakin parhaimpien rinnalle pääseminen tuntui mahdottomalta ajatellakin.
Loistavin silmin seisoivat neitoset ympärillä, ja innoissaan oli koko kylänväki, huudellen hyväksyvästi aina reippaimmille kisaveikoille. Varsinkin vanhat ukot seurasivat nuorukaisten jokaista liikettä tarkalla asiantuntemuksella, muistellen omia nuoruuden päiviään ja senaikuisia parhaita kisasankareita näissä kylissä.
Ihmeissään seurasivat Paavo ja Erkki tätä menoa.