Kolmisen viikkoa sillä kierroksella viivyttyään sekä vietyään runsaat varastonsa Kierettiin ja Koutaan suuntasivat he kulkunsa jälleen Käpälin kylää kohti, kootakseen sinne vielä viimeiset rippeet hajallaan olevista varastoistaan kotoisempien korpien riistalavoista.
Lähetessään nyt kylää he kiiruhtivat porojaan vielä viimeisiin voimain ponnistuksiin, ajaen helskyvää hankea hyvää vauhtia, pitkin Pontshelejoen jäätä, Paavo ja Erkki edellä sekä muut pienen taipaleen takana perässä. Jäljessä-tulijat näkivät silloin yht'äkkiä Erakkojärven miesten hypähtävän porokelkoistaan, sieppaavan pyssynsä ja kiitävän metsään päin. Niin ne katosivat nopsasti kuin oravat rantarinnettä ylös viidakkoon ja hävisivät sinne hämmästyneitten ajomiesten näkyviltä. Samassa tunki jäällä olevien korviin kauhea hätähuuto siltä suunnalta, minne olivat nähneet veljesten häviävän.
Pari miehistä lähti heti juoksemaan huutoa kohti, toisten jäädessä pitelemään valloilleenjääneitä poroja. He arvasivat erakkojärveläisten jo aikaisemmin kai kuulleen metsästä samaa hätähuutoa ja siksi niin äkkiä jättäneen poronsa.
He seurasivat edelläjuosseitten jälkiä ja tulivat pian tiheään ryteikköön, jossa näkivät miehen ja karhun rinnakkain verisellä kentällä. Miehen ääressä kumarruksissa he huomasivat Paavon, kun taas Erkki parhaillaan oli irroittelemassa pitkää lappalaista puukkoaan kontion niskaluista, joihin se näkyi kiinni takertuneen.
— No, mitäs täällä on tapahtunut? Onko Ossippaisen isäntä kuollut?
— Kyllä se vielä hengissä tuntuu olevan, vaikka onkin saanut otsolta aika tärskäyksen kalloonsa sekä rintaansa syvän kynnenraamun.
Paavon ja Erkin kantaessa, hätäisesti kyhätyillä paareilla, tajuntansa menettänyttä ukkoa ja miesten vetäessä kelkkaan nostettua kontiota perässään kertoi Paavo:
— Siinäpä kohtasi ukko kontion niin arvaamatta, että ajattelenpa, miten kelle tahansa meistäkin samanlaisessa paikassa olisi käynyt. Näittehän lehdeskasan, siinä rytäkkäpaikan vierellä. Ukko Ossippainen oli nähtävästi tullut lehdeksiä hakemaan, kesällä latomastaan kasasta, kun saikin yht'äkkiä vastaansa lehdeksien alle majoittuneen kontion, jonka unta hän näin oli tullut häiritsemään. Kun kuulimme ensimmäisen huudon jäälle, oli otso varmaan juuri ilmestynyt ukon jalkain juuresta esiin. Meidän saapuessamme paikalle makasi mies jo kontion alla kaseksessa ja niin pahasti näreitten peitossa, ettei voinut ampua. Enkä tiedä miten siinä miehelle olisi käynyt, ellei Erkki samassa olisi saanut survaistuksi puukkoaan arkaan paikkaan kontion pään ja niskaluitten väliin. Änähtämättä se silloin lysähti hangelle, ja ukko jäänee toivottavasti henkiin. Siltä minusta ainakin näyttää.
Samassa saapuivat he taakkoineen ja kontioineen jäälle, odottavien toverien luokse, jotka ihmetellen katselivat tulijoita ja heidän tuomisiaan.
— Onko Ossippaini kuollut? kuiskasivat he.