He nousivat saraille. Heti sinne päästyään alkoi Erkki:
— En ole tottunut pitkiin puheisiin. Käyn siis lyhyesti ja suoraan asiaan. Sinun tyttösi Iro miellyttää minua rajattomasti. Hän sitoo nyt ajatuksiani enemmänkin kuin mitä oikeastaan katsoisin sopivaksi minunlaiselleni miehelle. Tiedän myös, että hän pitää minusta, sen on hän itse tunnustanut. Mikä silloin on selvempää kuin että minä saan hänet. Mutta hänen puheestaan sain sen käsityksen, että esteenä on joku "mutta". Mikä tämä este on, sen saat sinä nyt selvittää.
Ukko jäi äänettömäksi. Siinä seisoi hän pitkän aikaa huojutellen itseään ja virkkoi viimein alakuloisesti:
— Tätä hetkeä olen kauan pelännyt. Olen jo hyvän aikaa huomannut sinun mieltymyksesi tyttöön sekä hänen sinuun. Sanon suoraan, että suurin iloni olisi antaa hänet sinulle, vaikka en tunnekaan entisyyttäsi, vielä vähemmän kotiasi ja sen oloja, mutta…
— Taas sama kirottu "mutta"! murahti Erkki ajatuksissaan.
— Niin, sanoinhan jo, jatkoi ukko, että sinun haltuusi uskoisin koko sydämeni halusta tyttäreni tulevaisuuden, mutta olin jo, ennenkuin sinut tulin tuntemaan, luvannut Iron ystäväni Heinäjärven Joron pojalle. Tyttö ei ollut vielä kymmentä vuotta täyttänyt, kun jo teimme sopimukset asiasta tulevan vävyni isän kanssa Kemin [Vienan Kemiin] markkinoilla. Minä en ole koskaan sanaani syönyt enkä voi sitä nytkään tehdä, vaikkakin sinun mielesi pahoittaminen koskee minuun kuin keihäänpisto suoraan sydämeeni. Niin on asiat. Mutta onhan minulla Iron lisäksi Outi ja Moarie. Ota toinen heistä!
Erkki pudisti päätään ja lausui hetkisen kuluttua:
— Miehen sana ja miehen kunnia ovat yhtä! Kunnioitan sinua järkähtämättömyydestäsi, vaikka haluaisinkin nyt Iroa ajatellessani repiä kappaleiksi sinut sanoinesi, Jorot poikineen ja koko maailman! Mutta mies olen myös minä! En koeta taivuttaa sinua pyörtämään pyhiä sanojasi. Siitä saat olla varma!
Pimeälle saraille tuli pitkä, painostava äänettömyys. Vihdoin katkasi sen Erkki:
— No! Peijaiset saavat tällä kertaa minun puolestani olla lopussa.
Jatkakoot muut! Minä ajan Erakkojärvelle.