— Elähän poikaseni! Elä nyt moisia pakise! Käyhän kisaan! Vastahan peijaiset on alussa.
— Minä olen myös mies pysymään sanoissani. Lähden heti. Antakaa kontion talja ukko Ossippaiselle!
— Kuulehan kuitenkin! Ethän nyt ole suuttunut minuun? Ymmärräthän!
Minä en voi!
— Ymmärrän. Ja pidän sinua samana kunnon miehenä kuin ennenkin.
Sen sanottuaan Erkki astui pirttiin ja ehti parhaiksi juuri näkemään, kun Joron poika oli pyytämässä Iroa kisaan. Iro pyörähti ja riensi auttamaan äitiään, tämän hommatessa tsaijukompeitten kanssa. Poika kirosi, sieppasi kädestä viereistä tyttöä ja riensi kisaan, muljauttaen samalla ilkeästi ovensuuhun ilmestyneeseen Erakko järven Erkkiin.
Erkki virkkoi pari sanaa Paavolle, joka parhaillaan etsiskeli sopivata neitoa käydäkseen kisaan hänkin. Kuultuaan Erkin äänessä nyt oudon soinnin hän jäi katsomaan veljeään pitkään ja oli vähällä vetää suunsa hymyyn, mutta huomattuaan veljensä kasvot kalmankalpeiksi ja arvattuaan jotakin odottamatonta tapahtuneen hän virkkoi:
— Samapa se! Lähdetään vain… Vaikka ikävä onkin näin hyviä pitoja alkuunsa jättää.
Veljekset astuivat nyt hyvästelemään isäntäväkeä.
Hämmästyneenä kysyi emäntä:
— Nyt jo? Miten nyt jo?