— Lukki ei ole saapunut eikä saavukaan enää. Se on tehnyt sen minun aikomani tempun, tuntiessaan kuoleman tulevan, ja hakenut viimeisen leposijansa pihkaisen kuusen pitkien tyvioksien suojaisasta majasta.
Veljekset eivät virkkaneet mitään. He arvasivat ukon otaksuman oikeaksi. Hatuttomin päin he ottivat monivuotisen kumppaninsa kuolinryypyn hiljaisessa erämaassa.
Sydäntä viilsi verrattoman toverin ja ystävän kadottaminen, eikä lähipäivien metsästyksestä tahtonut tulla mitään.
Pian alkoikin jo syksyn pitkä sadeaika. Metsästys lopetettiin ja palattiin Erakkojärven lämpimään kotipirttiin odottelemaan talven tuloa.
XV.
Läheni joulu. Järvet olivat jo jäässä, lunta satoi satamistaan. Pohjolan lakeudet, tunturit ja vaarat vaipuivat valkeaan hiljaisuuteensa.
Silloin virkkoi muutamana aamuna Paavo:
— Eiköhän jo ole aika lähteä Käpäliin joulutarpeita hankkimaan? Samalla voimme noutaa porommekin kotiin. Alkavathan nekin kohta tarpeen olla.
— Lähdetäänpä vain! Hauska olisi minunkin kerran siinä kylässä käydä teidän ukko Rotostanne katsomassa, virkkoi Ilves-Matti.
Erkki ei puhunut mitään. Mutta kun hänkään ei vastaan tuntunut olevan, suoriuttiin vielä samana aamuna suksille, ja ennen puoltapäivää saavuttiin Käpäliin.