Portaitten vieressä, puoleksi lumeen hautautuneena, nukkui koira, tuuheakarvainen Lukki. Se hypähti pystyyn, murahti ja yritti jo haukahtaakin, mutta huomattuaan ystävänsä Paavon ja Erkin, joiden kumppanina se monet iloiset pyyntiretket erämaita oli kierrellyt, se lähestyi poikia häntäänsä heilutellen ja pyörähteli liehakoiden heidän edessään, ikäänkuin kysyen: joko lähdetään taas?
Pojat käsittivät kyllä koiran ajatukset. Paavo kumartui sitä silittämään ja kuiskasi hiljaa:
— Kyllä lähdetään! Pitkälle retkellepä lähdetäänkin, mutta nyt sinä et pääse mukaan.
Syvä huokaus kohosi pojan rinnasta hänen tätä sanoessaan. Olihan koira heidän oma opettamansa riistanpyytäjäksi ja huolimatta vasta kahdesta ikävuodestaan jo mainio tekijä.
* * * * *
Erkki otti suksiparit portaitten pielestä ja kantoi ne saunaan, ruveten heti paahtamaan pohjia, vetäen niihin tervaa ja talia.
Sill'aikaa hiipi Paavo pirttiin, otti vanhan rihlapyssynsä seinältä ruutisarvineen ja mäyrännahkaisen selkäreppunsa, johon pisti leivän sekä kaloja pöydältä. Hän liikehti ääneti kuin talontonttu, vaikkakin pyryn pauhina ulkona nyt oli niin vimmassaan, etteivät sisällä nukkuvat olisi hänen askelistaan heränneet, vaikka hän aivan reilustikin olisi pirtissä astellut. Aivan isännän vuoteen kohdalta hän sieppasi naulasta lakitkin, oman ja veljensä, jotka päivällä siinä kiireessä oli tupaan täytynyt jättää. Otettuaan vielä nurkasta hänelle ja veljelleen kuuluvat lyhyet hiihtoturkit hän raotti varovasti ovea, painoi sen hiljaa kiinni ja juoksi saunaan, jossa nuorempi veli jo oli saanut sukset kuntoon.
Paavo kiinnitti pyssyn selkäänsä, Erkki laukun. Sammutettuaan tulen huolellisesti pojat läksivät ulos. Pyry tuntui yhä vain kiihtyvän. Puuskat tulivat nyt niin vihaisina, että oli vaikea kunnolla suoriutua suksille, ja koko ilma oli yhtenä ainoana armottomana lumivyörynä. Taakseen vilkaisematta pojat hiljaa myötätuuleen laskettivat loivaa peltoa alas jäälle. Tuskin he olivat sinne päässeet, kun kuulivat pienen humahduksen sivultaan ja samassa huomasivat Lukin iloisesti hyppelehtivän edellään.
— Hei Lukki! huusi Erkki ilostuen. — Sinä seuraat meitä!
— Lystipä olisi, jos voisimme sen mukaamme ottaa, mutta sehän on talon koira eikä meidän, sanoi Paavo. — Ikävä on niin uskollisesta ystävästä erota, mutta kyllä nyt täytyy!