juoksen Joukolan jokehen, sisareksi Siikasille, veikoksi ve'en kaloille!
Gornitsasta kuului, pirttiin kiivasta puhetta. Hetkisen kuluttua se taukosi. Pirttiin astui Joron poika ja hänen jäljessään isäntä, joka samalla virkkoi:
— Olen hänet sinulle luvannut ja sanassani pysyn. Mutta en voi pakottaa tyttöäni lähtemään näin äkkiä ja ilman valmistuksia, kun hän itse sitä ei halua.
— Kiitos, taatto! huudahti Iro katsoen kiitollisin silmin isäänsä.
— Kesään jääköön! lopetti isäntä.
Joron pojan sisässä kiehui. Uhkaavan näköisenä hän katseli talon väkeä, kääntyen lopuksi Erakkojärven Erkkiin.
— Tämä on sinun työtäsi, rosvo! hän karjasi.
Samassa kimmahti pystyyn Ilves-Matti, ja pian olisi Heinäjärven Joron poika kepertynyt hänen jykevän nyrkkinsä alle, ellei Erkki olisi saanut kiinni kiivastuneen erätoverinsa kädestä.
— Sinulla ei ole oikeutta häväistä minun vierastani, minun pirtissäni! lausui silloin isäntä ankarasti.
— Mies, vastaa sanoistasi! kivahti puolestaan Erkki, kiukusta väräjävällä äänellä. — Ketä olen rosvonnut?