Kylän väki oli jo poistunut, ja jäljellä talonväen lisäksi olivat vain Paavo ja Ilves-Matti sekä kaksi Suurjärven miehistä. Jotta eivät puheellaan häiritsisi haavoittunutta, siirtyivät he gornitsaan iltatshaijua juomaan.
Ilves-Matti alkoi kuvailla, millaisia ampujat olivat olleet näöltään. Pitkälle hän ei vielä päässyt, kun Suurjärven miehet yhteen ääneen sanoivat:
— Siinähän ne rosvot nyt olivat!
— Ne rosvot! kertasivat toiset.
— Se on varma! Juuri samoja tuntomerkkejä ovat maininneet kiisjokelaiset, jotka heitä parhaimmin ovat saaneet nähdä.
— Ne rosvot! murahti Ilves-Matti. — Olipa kirottu paikka, ettei minulle sattunut pyssyä käteeni.
— Mutta mikä syy heillä oli ampua teitä? tuumi ukko Rotoni. — Ei kai niillä ryöstöaikeitakaan voinut olla, ihan kylän rannassa, ja kaiken kansan nähden?
Kummaa se oli kaikista. Ei siihen kukaan heistä saattanut selitystä keksiä.
— Ihankohan vain ilkeyksissään? arveli toinen Suurjärven miehistä.
— No ei sitäkään saattaisi uskoa! Eihän hullukaan ilman aikojaan vaan semmoiseen satimenpaikkaan antaudu kuin nämä rosvot äsken. Joku tarkoitus niillä mahtoi olla, mutta mikä? päätteli Ilves-Matti.