— Jos muusta ei apua lähde, tulethan minulle vaikka…
— Tulen! kuiskasi tyttö keskeyttäen. — Riennä, riennä, Erkki!
Toiset jo ovat lähtemässä; vilkuilevat akkunoihin sinua odotellen!
* * * * *
— Terveheks jääkää! Terveinä eläkää! huusivat erakkojärveläiset istuutuen pulkkiinsa, porojen jo riipaistessa matkaan, ja he kuulivat vielä käpäliläisten ystävälliset hyvästelyhuudot:
— Terveinä menkää! Toitshi tulkaa! Terveinä eläkää!
* * * * *
Erkin lähdettyä tunsi Iro suuren tyhjyyden sekä omassa sisimmässään että myös ympäristössään. Onnelliset päivät olivat ohi. Erkin läheisyydessä hän ei ollut muistanutkaan uhkaavaa tulevaisuuttaan, mutta nyt hänen poistuttuaan rupesi kaikki tuntumaan taas niin mustalta, epävarmalta ja turvattomalta.
Navetassa, lypsäessänsä, hän nyt hiljaa hyräili, kyynelten kieriessä poskipäille:
"Vieres kyynel, viere toinen, vierkööt vetrehet veteni, hienon helman helmustoille, ripeille rinnoilleni! Vieres kyynel, viere toinen, silkkisille vyöni päille, silkkisille sukkasille, vielä siitäki alemma, hienon helman helmysille, kaunehille kantapäille, kultakengän kantasille! Vieres kyynel, viere toinen, vielä siitäki alemma, alasihin maaemihin, viere maahan maan hyviksi. — Jopa kolme jokea juoksoo Yhen immen kyynelistä, jo kolme koivua kasvaa joka joen partahilla, yhen immen kyynelistä, jo kolme käkeä kukkuu, joka koivun latvasessa, yhen immen kyynelistä."
— Niinhän se Ainokin ennen lauleli! Jokohan nyt minullekin on hänen kohtalonsa koittamassa? tuumi tyttö hiljaa itsekseen ja tunsi ruumiinsa vapisevan oudosti.