— Minäkö myöty neiti? Ehei! hän huutaa, laskiessaan huimaa vauhtia rinnettä alas jäälle.
Hän hiihtää järven yli, alkaen sieltä hakea erakkojärveläisten pulkan jälkiä, hiihtelee sinne tänne, nousee kankaallekin.
Ei mitään!
Ne vasta kummia miehiä! Eivät milloinkaan aja kotiinsa päin muulloin kuin pyrysäällä.
Mikähän siinäkin piilee?
Piilköönpä mikä tahansa, kunnon miehiä ne kuitenkin ovat, pohjolan parhaita brihoja!
Illan käydessä yhä pimeämmäksi hän saapuu takaisin kylän rantaan.
— Olkoonpa vielä toistaiseksi! Olkoon! Mutta taistelutta nyt en onneani jätä. En!
Iro astuu pirttiin. Ovi narahtaa:
— Eksyit!