— Eksyin tällä kertaa. Onnistun toiste. Ja vaikk'en onnistuisikaan, niin taistelen kumminkin!
Virittäessään tulta takkaan hän näki siitä punaisen loisteen käyvän jumalankuviin toisella tavoin kuin ennen. Oi miten tenhoisasti ne väikkyivät! Ja miten lempeästi Pyhä Neitsyt nyökkäsi sieltä vastaan.
— Nekin hyväksyvät tuumani!
* * * * *
Tuli takassa raukeni. Hiljaa hiipi pirttiin yö. Se tunkeutui ovenraoista, painui lakehisesta, virtasi seinäsammalten välistä, hiipi hirsien halkeamista.
Pyhän Neitseen edessä paloi hento vahakynttilä, luoden himmeän valon pirtin pyhään nurkkaan ja siinä polvistuneen neitosen kasvoille, joilta nyt loisti elämän toivo.
XVIII.
Joulu muualla maailmassa on kahden kolmen päivän juhla, mutta Erakkojärvellä sitä vietettiin tavallisesti kolme viikkoa. Ei kuulunut silloin pyssyn pauketta salolta, ei suksen suihketta metsästä. Saivat korpimailla uneliaina nuokkua lumiset puut, saivat kontiot juurikkaittensa alla häiritsemättä kuorsata, sudet soitaan samota, ilvekset vaaroilla ilakoida, ketut kepposiaan tehdä, metsot männynnuppuja märehtiä ja teeret torkkua huurteisten koivujensa latva-oksissa. Ja Erakkojärven piilopirttikin näytti kokonaan nukkuneen lumisen erämaan kätköön. Sen olemassaoloa ei voinut kotkan silmäkään huomata, eikä edes vorna [= korppi], joka kaikki paikat nuuskii. Rääkyen sekin ylitse pyyhkäsi, rapsauttaen lunta kuusien latvoista, mutta havaitsematta niiden suojassa uinuvaa erämiesten pirttiä.
Ei päässyt edes lakeistorvesta tupruava savukaan metsäeläjäin tyyssijaa ilmaisemaan, kun rakennuksen yli kurkottuva kuusi nielasi sen kokonaan kitaansa, siivilöi kidusneulasiensa lävitse, antoi varovasti viereisten kuusien eteenpäinvietäväksi, jotka puolestaan sitä yhä hajoitellen tarjosivat sen ylemmän rinteen kuusikolle, ja vasta se laski latvaoksistaan savun taivoa kohti hienon hienona utuna, jota metsänpeikotkaan eivät olisi enää savuksi arvanneet.
Koirat nukkuivat kuin noidutut portaitten pielessä, päivä päivältä syvenevissä lumihaudoissaan. Samaten miehet pirtissä, pehmeillä taljavuoteillaan. He nukkuivat nyt harteiltaan koko vuoden vaivat ja väsymykset. Ja lyhyen valveillaoloajan he joko tuumivat tulevia retkiä, muistelivat menneitä tai kertoilivat tarinoita toisilleen. Erkin mielessä sen lisäksi usein väikehti nuori neitonen, jonka hän näki milloin emäntänä Erakkojärven uudessa pirtissä, milloin vierellään pororeessä helskyvällä keväisellä hangella, milloin taas Heinäjärven miehen saaliina, tai aaltoihin heittäytyvänä Ainona. Ja silloin alkoi makuulava poltella hänen allaan. Hän olisi tahtonut suinpäin syöksyä metsien halki Käpäliin. Mutta kun hän taas havaitsi rauhaisan pirtin ympärillään, ja se kuiskasi hänelle: "ei vielä ole mitään hätää", tai vienon itätuulen kepeä henkäys lakehisesta lausui: "ole rauhassa, tyttösi on sinun", rauhoittui hän taas ja yhtyi toisten metsästysjuttuja kuuntelemaan. Miehet eivät näinä viikkoina liikkuneet ulkonakaan, muuta kuin saunaan ja aittaan. Suksetkin siinä seinävierellä kerrostuivat kerrostumistaan yhä paksumpaan lumikuoreen.