He eivät olleet ajatelleet koskaan enää Kuusamon kylissä käydä, mutta nyt sinnepäin tuntui matka pakostakin tulevan. Eihän heillä tosin enää mitään pelkäämistä ollut. Kukapa heitä olisi tuntenutkaan niin pitkän ajan takaa? Mutta vastenmieliseltä kumminkin tuntui sinnepäin meneminen. Nytpä ei kuitenkaan auttanut! Erkki tahtoi tehdä tilit selviksi sala-ampujien kanssa. Vieläkin viileksi haavaa olkapäässä. Ja yhtä halukas tähän tilintekoon oli Ilves-Matti, otsakuhmunsa vuoksi. Mikä taas koski Erkkiä tai Ilves-Mattia, sen piti Paavo kuin omana asianaan.
Kolmas päivä oli jo alkamassa, mutta rosvojen eväät näyttivät riittävän, eikä heillä tuntunut olevan tällä kertaa minkäänlaista asiaa kyliin tai taloihin. Takaa-ajajat eivät olleet kertaakaan koko aikana nähneet rosvoja, joskus he vain olivat kuulleet niiden rymyä metsätiheiköistä. Puolenpäivän aikaan mentiin jo Kuusamon kirkolta Paanajärvelle vievän tien poikki, mutta yhä jatkoivat rosvot matkaansa metsiä myöten länttä tai länsiluodetta kohti. Pari tuntia myöhemmin saavuttiin Kitkaan johtavalle tielle, Rukatunturin kohdille, lähelle Aikkilaisen taloa. Siinä näkivät takaa-ajajat aukeiden niittyjen yli, kun rosvot parhaillaan olivat nousemassa maantielle, alkaen hiihtää Kitkaan päin.
Rosvojen hävittyä Rukatunturin rinnettä kohoavan maantieniskanteen taa läksivät takaa-ajajat kiivaasti perästä, saadakseen mäenpäältä nähdä, kääntyisivätkö ne Kitkajokivarteen Juuman taloihin päin vai menisivätkö valtatietä Kitkan kyliin. Mutta kun he pääsivät korkeimmalle mäen nyppylälle, näkivät he aivan lähellä alapuolellaan rosvot hyökänneinä turvattoman rekikunnan kimppuun. Ilves-Matti ja Paavo kohottivat heti pyssynsä ja tähtäsivät.
— Kädet ylös! huusi Erkki. Rosvojen hämmästys oli kuvaamaton. Toinen heistä yritti myös kohottaa pyssyään, mutta silloin laukasi Ilves Matti. Rosvo kierähti ojaan ja pyssynsä kirposi kauas lumeen. Silloin nosti toinen rosvoista kätensä ylös, jolloin reestä noussut vanhanpuoleinen ukko sitoi hänet jaloista. Samassa saapuivat takaa-ajajat luo. Paavo ja Ilves-Matti riensivät katsomaan, miten ojaankirvonneelle oli käynyt, sill'aikaa kuin Erkki jäi sitomaan toisen rosvon käsiä.
Mies ojassa oli hiukan pökerryksissä vain. Hän oli saanut jalkaansa kuulan, joka oli katkaissut poheluun, ja kun Ilves-Matti kumartui hänen puoleensa, oli hänellä jo puukko kädessään puolustusvalmiina. Samassa oli Paavokin siinä, ja nopealla liikkeellä hän kimmahutti puukon rosvon kädestä. Mies pantiin köysiin ja haava sidottiin tilapäisesti.
Rosvot olivat kaikesta päättäen ummikkoryssiä, sen kuuli niistä sanoista, mitä he vaihtoivat keskenään. Suomea he eivät joko ymmärtäneet tai olleet ymmärtävittään.
Kun molemmat miehet nyt olivat lujissa köysissä, saivat veljekset ja Ilves-Matti vasta tilaisuuden katsastaa, miten rekikunnan asiat olivat. Siinä oli mies, vaimo ja kaksi kasvavaa tyttöstä. Ukko kiitteli pelastajiaan ja vakuutti, ettei heille vielä ollut mitään pahaa tapahtunut.
Mutta Paavo ja Erkki eivät nyt saaneet sanaa suustaan. He katsoivat hämmästyksissään ukkoa, jonka tunsivat — Kärppävaaran isännäksi. Reessä istui hänen vaimonsa ja kaksi tytärtään. Vasta kun ukko rupesi kyselemään, voisiko hän ehkä rahalla palkita hyväntekijänsä, vastasi Paavo.
— Ette, Kärppävaaran ukko! Silloin vuorostaan hämmästyi ukko. —
Mi… mistäs te minut tunnette? En muista teitä koskaan nähneeni.
— Hohoh! hörähti Paavo. — Katsokaapa tarkkaan, ettekö tunne?